Kartta

Kartta

perjantai 27. helmikuuta 2015

Ensimmäiset luonnoskuvat

Eilen meillä oli palaveri arkkitehdin kanssa. Suhtauduin siihen lähtökohtaisesti ehkä vähän liian toiveikkaasti kuvitellen, että muutokset omiin ideoihimme verrattuna olisivat minimaalisia, kuten ehkä olisi alkukeskustelun perusteella voinut olettaa...

Avara aula oli vaihtunut kapeaksi käytäväksi ja kylpyhuone kutistunut. Päämakuuhuone oli pienentynyt, vierashuone vastaavasti suurentunut. Kutistuneen kylpyhuoneen sentit oli sijoitettu kodinhoitohuoneeseen - ilmeisesti ihan säädössyistä eli arkkitehdin mukaan khh:ssa täytyy olla vähintään 110 cm leveä tila. Lisää tilaa oli tullut myös olohuoneeseen, mikä sinänsä vaikutti ihan hyvältä ratkaisulta - neliöitä siihen muutokseen oli otettu pääasiassa keittiöstä. Samoin autotallin suurempaan kokoon olimme tyytyväisiä.

Parituntisen keskustelun päätteeksi täytyi todeta, että aika pitkä on henkinen välimatka unelmakotimme ja ensimmäisen arkkitehtiluonnoksen välillä. Mutta eiköhän tästä rakentavien keskustelujen myötä vielä toimiva pohja tule.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Luonnoskuvia odotellessa

Viimeksi kuluneiden kolmen viikon aikana mies on raivannut tonttia niin, että suurimmat puut, joiden kaatamiseen tarvitaan moottorisahaa, ovat enää kaatamatta. Tontilla vierähti mukavasti yhdessä mm. ystävänpäivä <3

Parikymmentä puuta on sellaisia, että voitaisiin jättää ammattilaisen hoidettaviksi. Sitä tarkoitusta varten lähetin viime viikolla muutamaan metsurifirmaan tarjouspyynnön. Kaksi näistä oli talviloman vietossa eli viimeiset tarjoukset saadaan varmaan nyt alkuviikosta. Ensi viikon alkupuolella mies menee tuttavan kanssa kaatamaan ne puut, joihin omat moottorisahankäyttötaidot riittävät.

Ja niistä luonnoskuvista: 11. helmikuuta oli tapaaminen arkkitehdin ja pääsuunnittelijan kanssa. Yhteinen sävel tuntui löytyvän helposti ja omat ideamme otettiin hyvin vastaan. Laatimamme piirrokset olivat arkkitehdinkin mielestä toimivat ja hän kehui tilankäyttöä hyvin mietityksi. Viilaustarvetta ammattilaisen silmät näkivät kylpyhuoneessa ja autotallin sijoittelussa. Luonnoskuvat luvattiin puolentoista viikon kuluttua eli ihan näinä päivinä niitä odotellaan. Jännittävää.

Vantaan kaupungin mittausosastolta on tilattu ja saatu kaikki arkkitehdin pyytämät kartat ja muut dokumentit. Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja ystävällistä - iso kiitos Vantaalle siitä! Nettisivuilta löytyi yllättävän paljon karttatietoa, ml. alueen maalämpökaivojen sijainnit: kartta.vantaa.fi. Vesi- ja viemäriliitoskohtalausuntoa varten saatiin hyvät ja selkeät ohjeet HSY:ltä. Sen suhteen edetään, kunhan luonnoskuvat ovat valmiit ja kuntatekniikan keskuksen lausunto saatu.

Tällä välin on tontin raivauksen ja karttatilausten lisäksi käytetty aikaa lattiamateriaalien ja märkätilojen seinälaattojen miettimiseen. Parkettivaihtoehtoja on saatu postitse ja yhtä näytettä vielä odotetaan. Tähän mennessä saapuneista eniten miellyttää Novafloorin väritön öljyvahattu. Eilisellä visiitillä Laattatukkuun löytyi sopiva seinälaatta, jota voisi laittaa molempiin kylpyhuoneisiin. Toiveena oli aaltoileva valkoinen laatta ja nyt meillä on siihen jo kolme vaihtoehtoa - eilinen löydös miellyttää silmää ehkä eniten näistä kolmesta: Laattatukun Blanco Abombado Brillo, Starkin White Line Aalto ja RTV:n Isole Bora.


Pienempään kylpyhuoneeseen löytyivät myös lattialaatat Laattatukusta. Kaksi vaihtoehtoa, jotka ovat hyvin samantyylisiä eli jotain tämäntyylistä meille sitten tulee aikanaan.


 Ja isomman kylpyhuoneen lattiaan on näillä näkymin tulossa Kaakelikeskuksen Dot Empoli -sarjan Dot Emp Perugia Rosso Insert kehystettynä Border ja Corner -laatoilla ja reunoille saman sarjan harmaat laatat. Samoin saunaan Dot Empoli Perugia Grey -laatat. Ylihuomenna käydään vielä Kaakelikeskuksessa varmistamassa paikan päällä, että laatta näyttää yhtä hyvältä luonnossa kuin esitteessä.
 



keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tilannekatsaus

Haaveesta on muotoutumassa jotain jäsennellympää, suunnitelman kaltaista. Tähän mennessä on päätetty seuraavat palaset, joista projekti osaltaan koostuu:


  • Taloon tulee rossipohja eli talon alle jää tuulettuva ryömintätila ja alapohjan kantava rakenne tehdään ontelolaatoista.
  • Ulkoseinät rakennetaan valueristeharkoista. Tällä hetkellä vahvoja ehdokkaita ovat Lammi, Lujabetoni ja Rudus. Ehkä muitakin valuharkkotoimittajia otetaan vielä mukaan kilpailuun.
  • Katon muoto on pulpettikatto ja kattomateriaaliksi valikoituu todennäköisimmin konesaumattu peltikatto - osaltaan siitä syystä, että katosta on ainakin tämänhetkisten suunnitelmien mukaan tulossa sen verran loiva, että tiilikate ei siihen sovellu.
  • Ikkuna- ja ovikilpailutukseen otetaan mukaan ainakin Skaala ja Domus. Muut vaihtoehdot ovat vielä harkinnassa. Sivuikkunoilla varustetun pääoven lisäksi tarvitaan varaston ja teknisen tilan ovet. Terassille aukeaa kaksi suurehkoa liukuovea.
  • Väliseinämateriaali on vielä pohdinnassa.
  • Olohuoneeseen tulee tulisija, mielellään varaava takka kulmaluukulla, ja keittiön puolelle puuliesi siten, että näiden molempien hormit voi sijoittaa samaan savupiippuun.
  • Lattiamateriaali on oleskelutiloissa tammiparkettia. Eteisen, keittiön, khh:n, vh:n ja wc:n lattioihin tulee luultavasti valkoista laattaa. Kylpyhuoneiden laatoista ja kodin kiintokalusteista lisää myöhemmin.
  • Autotalli rakennetaan luultavasti puusta ja tässä vaiheessa jätetään kylmäksi. Tarpeen mukaan se voidaan eristää myöhemmin, samoin autotallin yhteydessä oleva varasto.


maanantai 2. helmikuuta 2015

Ohjeita, neuvoja ja ideoita

Tonttikauppojen jälkeen projekti alkoi tuntua jotenkin konkreettisemmalta ja sen myötä sisustussuunnitteluinnostus valtasi jälleen. Iltoja ja viikonloppuja vietettiin laattoja, kaakeleita ja tapetteja tutkaillen. Myös rappauksen värivaihtoehtoja, liesituulettimen mallia ja valaistustarpeita pohdittiin.

Yksi ilta vietettiin rakennusalan ammattilaisena toimivan tuttavan vieraana ja otettiin kaikki ilo irti hänen ammattitaidostaan. Siinä samalla saatiin uutta näkökulmaa mm. liukuoviratkaisuihin, varaaviin takkoihin, liiketunnistimella toimiviin valoihin ja niin edelleen.

Potentiaalisen työnjohtajan/projektinjohtajan kanssa käytiin viestinvaihtoa tarjouksen sisällöstä ja todettiin, että toiveet ja tarpeet vastaavat hyvinkin sitä kokonaisuutta, jota hän on meille myymässä.

Lainhuudatusasiakirjat valmistuivat yllättävän nopeasti - kahdessa viikossa. Ja päätöksen mukana saatiin 111 euron lasku. Sitä odotellessa oltiin listattu asioita, joita olisi hyvä tarkistaa vielä Vantaan kaupungin maanmittausosastolta tai rakennusvalvonnasta, mm. että pitääkö puiden kaatamista varten hankkia lupa. (Ei tarvitse.)


31.1. vietettiin puoli päivää Vantaalla Rakenna ja Remontoi -messuilla. Sieltä kertyi mukaan jos jonkinnäköistä esitettä. Näytteilleasettajien joukossa oli useita maalämpötoimittajia, joten varsinkin heidän tarjoamansa informaatio kelpasi meille, samoin laatta- ja parkettiesitteet. Domuksen ja Skaalan esittelypisteissä viivyttiin pitkään. Niiden keskustelujen myötä talon terassisivun liukuoviratkaisut muuttivat hieman muotoaan.

Lisäksi osallistuttiin pariinkin arvontaan ja jututettiin mm. Ruduksen tuotepäällikköä. Sen keskustelun ansiosta viilattiin kotiin päästyämme hieman ulkoseinien paikkoja, jotta saatiin ne sopimaan suositeltuun 200 mm jakoon; yhtä seinää 10 cm sisäänpäin ja toista 10 cm ulospäin.

Tähän mennessä meille on hahmottunut sellainen ajatus, että ainakin Lammilta, Rudukselta ja Lujabetonilta pyydetään tarjous (tai pyydetään projektinjohtajaa pyytämään).

Heti messuja seuraavana arkipäivänä eli tänään tuli yhteydenotto Spigot-nimisestä firmasta. Onni oli suosinut meitä messujen arvonnassa ja voitimme sieltä LVIS-suunnittelun taloprojektiimme. Mainio maanantai!