Kartta

Kartta

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Saanko luvan?

- Se oli kysymys, joka motivoi tekemään pitkiä päiviä raksalla juhannuksen yli ja koko heinäkuun. Ja kyllähän se lupa saatiin. Muuttolupa.

Reilu vuosi sitten näihin aikoihin oltiin saatu rakennuslupa, maanrakennusfirma urakoi tontilla ja anturatassuja aseteltiin paikoilleen. Eli talo on valmistunut kohtuullisella vauhdilla, vaikka oman työn osuus on ollut huomattavasti isompi kuin mitä alun perin suunniteltiin.

Pari kuukautta leiriydyttiin naapurissa ja muuton lähestyessä kuskattiin siellä olkkarissa odottaneita muuttolaatikoita uuden kodin varastoksi muuttuneeseen makuuhuoneeseen. Edes astioita ei liiemmin kaivettu väliaikaisasumuksessa muuttolaatikoista esiin vaan alkukesä pärjättiin kertakäyttöastioilla.

Jonkinlainen leirimeininki jatkuu vielä jonkin aikaa. Molemmista vaatehuoneista puuttuu kalusteet, samoin kodinhoitohuoneesta. Kaappeja ja kirjahyllyjäkään ei viitsi vielä kasata paikoilleen ja täyttää kirjoilla, albumeilla jne. ennen kuin lattialistat on saatu asennettua. Suurin osa väliovista puuttuu. Tv-huoneeseen on varastoitu vielä asennustaan odottavat kiintokalusteet. Ja sauna on melkolailla alkutekijöissään. Ehkä sekin jouluksi valmistuu - ellei tämän vuoden jouluksi, niin seuraavaksi ;-)

Mutta on sentään toimiva keittiö, wc ja kylpyhuoneita kaksin kappalein. Laatoitukset, parketit, maalit ja tapetit on paikoillaan. Samoin muuttotarkastuksessa edellytetty numerokyltti autotallin seinässä, ulkoroskis kirvesvarren päässä, palovaroittimet sisäkatossa ja katolla kattoturvatuotteet.

Seuraava iso projekti on maantäyttö. Ehkä tälle kesälle ehtii vielä pihalle levittää siirtonurmenkin.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Säilytystiloja

Säilytystilaa meillä tulee kahden vaatehuoneen, kodinhoitohuoneen ja varaston lukuisten hyllymetrien ansiosta olemaan ruhtinaallisesti. Ja lisänä vielä kohtuullisen kokoinen käyttöullakko.

Eteisen naulakot päätettiin sijoittaa liukuovikaappiin. Kaapin korkeus on noin 250 cm, mutta sen sivuseinät ovat kattoon asti eli kaapin päälle jää 130 cm leveä ja lähes kaksi metriä korkea syvennys. Tähän tilaan on tarkoitus laittaa pari hyllyä ja niille joko ostaa tai askarrella vanerista säilytyslaatikoita, joihin voisi säilöä esim. kesäajaksi hanskat, pipot ja kaulaliinat; ja talveksi... hmmm, no, jotain muuta :-) Kuvia seuraa siinä vaiheessa, kun kaapit ja hyllyt on asennettu.

Koko kodin kaapistot tilattiin Keittiömaailmalta; keittiöön tammea, vessaan tummanharmaata ja muutoin valkoista. Keittiömaailman palvelusta ehkä myöhemmin oma postauksensa. Tässä vaiheessa todettakoon, että toimitusvaiheessa suunnilleen kaikki, mitä voi kuvitella menevän pieleen, on mennyt pieleen - ja ehkä enemmänkin.

Vaatehuoneiden säilytyskalusteiksi valittiin Ikean käytännöllinen ja edullinen Algot-säilytysjärjestelmä, joka sopii hyvin meidän tarpeisiin. Kodinhoitohuonetta vastapäätä olevaan 3,5 metriä korkeaan vaatehuoneeseen voi asentaa päällekkäin täyskorkean (196 cm kiinnityskisko) ja puolikkaan (84 cm) järjestelmän. Vielä kun löytyisi aikaa niiden asentamiseen...

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Ruuhkaa raksalla

Menneellä viikolla raksa oli varsinainen muurahaispesä. Siellä ahersivat laatoittaja, lvi-asentaja ja kotityövoima. Talkookaveri asensi keittiön kaappeja. Loput kiintokalusteet tuotiin tontille maanantaina sopivasti kaatosateen alkaessa ja pari niistä ehti saada kosteusvaurioita.

Kadulla oman urakkansa hoiti maanrakennusfirma, joka sai edelliseltä urakoitsijalta viime syksynä kesken jääneen viemäriprojektin valmiiksi. Vihdoin vesi tulee ja menee!

Laatoitusurakka saadaan valmiiksi perjantaihin mennessä ja parketoinnit luultavasti myös kuluvan viikon aikana. Sen jälkeen suurin keskeneräinen homma on loppujen kiintokalusteiden asennus; tosin ehkä niistäkin osa hoituu jo tämän viikon aikana.

Pienempiä työtehtäviä on kuitenkin listalla vielä lukuisia, mm. ullakkoportaan asennus, väliovikarmien asennus, listoitukset, tv-huoneen tapetointi, vaatehuoneen kevyen väliseinän rakentaminen, vaatehuoneiden säilytyskalusteiden asennus, kulkusiltojen teko välikatolle ja räystäslautojen maalaus. Eli tekemistä riittänee koko kesäksi. Syksyllä sitten on vuorossa saunan panelointi ja lauteet. Autotallin rakentaminenkin on edelleen pahasti kesken.