Kartta

Kartta

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Projektin alku

Haave omakotitalon rakentamisesta on elänyt jo vuosia, vaikka samalla projektin suuruus onkin hieman hirvittänyt.

Pääkaupunkiseudun tonttitarjontaan oli tutustuttu, asuntomessuilla oli poimittu ideoita, talokirjoja ja muita alan julkaisuja oli selailtu, blogeja luettu ja unelmakodin pohjapiirrosta hahmoteltu enemmän tai vähemmän tosimielellä jo pari vuotta. Prosessin aikana oli päädytty siihen, että meille tulee kivitalo valuharkoista, mielellään yhteen tasoon ja lämmitysmuodoksi maalämpö.

Syksyllä 2014 vaihtoehtona tosin oli vielä valmiin omakotitalon hankinta, jos vain sopiva talo löytyisi. Yhtä potentiaalista kohdetta varten haettiin lainaakin. Tarjouspyynnöt lähetettiin sähköpostitse tai pankkien omilla lomakkeilla viiteen pankkiin. Parhaan tarjouksen saimme omasta pankistamme. Kun sitten loppuvuodesta päädyimme siihen, että kuitenkin aloitamme oman rakennusprojektin, pankistamme luvattiin laina syksyllä puhutun mukaisilla ehdoilla, joten tässä vaiheessa emme alkaneet enää kilpailuttaa lainanantajia. Lainantarvetta arvioitiin TaloPelin, Kivitalolaskimen, KotiOptimin ja pankin omilta nettisivuilta löytyvän kustannusarvio-ohjelman avulla.

Hieman ennen vuodenvaihdetta löysimme sopivanoloisen tontin, josta ryhdyttiin hieromaan kauppoja. Uudenvuodenaattoilta hujahti rakenneinsinööriystävän ja hänen puolisonsa seurassa - ja illan pääteemana oli luonnollisesti rakentaminen. Saimme neuvoja mm. alapohjan tekoon, ikkunoiden sijoitteluun ja muihin rakenteellisiin asioihin, joista ei maallikoilla juuri ole käsitystä ennen projektiin ryhtymistä. Lisäksi saimme vinkkejä pääurakoitsijan ja arkkitehdin valintaan liittyen.


Kauppakirjat allekirjoitettiin tammikuun puolivälissä ja lainhuutoa haettiin saman tien. Kaupanvahvistajana toiminut maanmittaus-teknikko laittoi myyjän puolesta vireille tonttijakomuutoksen ja totesi, että lohkominen käynnistyy ilman erillistä hakemusta ja että rakennuslupahakemuksen voi kaupungin puolesta jättää vaikka heti.

Samana päivänä meillä oli myös tapaaminen rakennuttajapalveluita tarjoavan firman kanssa. Kävimme tontilla ja sen jälkeen istuimme alas keskustelemaan toiveistamme ja odotuksistamme. Samalla pyöriteltiin jo hieman itse piirtämäämme pohjakuvaa ja julkisivuluonnoksia.

Seuraava viikonloppu menikin sitten pääsisäänkäyntiä, kattokaltevuutta ja autotallin kokoa täsmentäen sekä sisustussuunnitelmia hahmotellen. Löytyi mm. puuliesi, jollaista olemme suunnitelleet keittiöön. Mutta näistä enemmän projektin edetessä...

Samalla syntyi myös idea ryhtyä pitämään blogia.