Kartta

Kartta

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Lämmintä joulua!

Talon höyrysulku saatiin ajoissa valmiiksi puhallusvillaa varten viime viikolla. Autotalli jäi vielä odottamaan myöhempää ajankohtaa.

Viime viikon lopulla teknisen tilan seinät nousivat täyteen korkeuteen - ja siinä sivussa ladottiin myös wc:n ja saunan seiniä. Tämä osuus täytyi tehdä jo nyt, vaikka muuten väliseinäprojekti on vasta alkuvaiheessa. Jouluviikon alkajaisiksi tekniseen tilaan nimittäin asennettiin maalämpöpumppu.

Sekä talon että autotallin lattioissa kiertäviin lämmitysputkiin laitettiin glykoli-vesiliuos. Tällä varmistetaan se, että neste ei jäädy putkiin missään olosuhteissa.

Ennen pumpun asennusta, viime viikonloppuna teknisen tilan seinät maalattiin kahteen kertaan Tikkurilan sokkelimaalilla, joka oli sävytetty vaaleanharmaaksi (sävy 610X). Lopputulos miellytti meitä amatöörimaalareita. Rouheaa, tasoittamatonta harkkopintaa, mutta silti viimeistelty silaus.

Talo on nyt siis eristetty ja maalämpöpumppu käyttövalmiina. Joulutunnelma on lämmin - eikä pelkästään ennätyslämpimän talvikelin ansiosta!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

"House warming party"

Maalämpökaivo porattiin toissa perjantaina Rototecin toimesta. Koko lämmityspaketti tilattiin Spigotin kautta ja maalämpöpumpuksi valittiin Niben F1255 invertteripumppu.

Tavalliseen maalämpöpumppuuun verrattuna invertterin etuna on, että se mukautuu automaattisesti rakennuksen energiantarpeeseen. Ja kun lämpöpumppu toimii aina oikealla teholla, lämmityskustannukset ovat mahdollisimman alhaiset. On/off-tekniikan pumppuihin verrattuna tasaisemman käynnin pitäisi myös näkyä pumpun käyttöiässä. Näin ainakin teoriassa. Aika näyttää.

Tupareita meillä ei juhlita vielä moneen kuukauteen, mutta yhden sortin "house warming party" on käynnissä. Mm. höyrysulun rimoituksen parissa vierähti jokunen tunti tänä viikonloppuna. Puhallusvillat on tilattu tulevalle viikolle. Ja ennen kuin saadaan maalämpöpumppu asennettua, täytyisi teknisessä tilassa olla seinät. Ja ne seinät (kuten lähes kaikki muutkin väliseinät) tehdään harkoista. Harkkoja on nyt siirretty neljä lavallista urakalla ulkoa sisään (14 kg per harkko, 88 harkkoa per lava). Ja kyllä siinä lämmin tuli!

Seuraavaksi on siis tarkoitus latoa teknisen tilan väliseinät ja kaikki loputkin väliseinäkivet (toistakymmentä lavaa) kannetaan lähiviikkoina sisätiloihin odottamaan ladontaa.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Talossa on ikkunat

Kesällä pitkällisen vertailun ja monien ikkuna- ja ovitoimittajien tapaamisten jälkeen päädyimme tilaamaan ikkunat ja terassille vievät maisema-/liukuovet Skaalalta.

Valitsimme huurtumattomat Alfa-ikkunat, joissa on integroidut kaihtimet. Kohtuullisen hinta-laatu-suhteen lisäksi tähän valintaan vaikutti myyjän loistava palveluasenne ja se, että hän vastasi nopeasti ja täsmällisesti kaikkiin meitä askarruttaneisiin kysymyksiin.

Lokakuun puolivälissä myyjä kävi yhdessä asennuspäällikön kanssa mittaamassa ikkuna- ja oviaukot, minkä jälkeen laitettiin tavara tilaukseen.

Ikkunat oli tarkoitus asentaa jo viime viikon torstaina, mutta siinä vaiheessa kävikin ilmi, että suurin osa meidän ikkunoistamme oli vielä tehtaalla ja meidän tontilla oli jonkun muun tilaajan ikkunoita. Matkalla seikkailleet terassin liukuovet onneksi löytyivät nopeasti Järvenpäästä ja ehtivät ajoissa tontille.

Asennusvaiheessa huomattiin, että yhdessä kiinteässä ikkunassa oli halkeama ja toisen liukuoven alumiinipinnassa melkoinen naarmu. Niiden vaihtamista odotellaan, mutta muuten ikkuna-asennus on nyt saatu kunnialla valmiiksi.

Viikonloppuna on tarkoitus käydä vielä kaikki ikkunat tarkasti läpi mahdollisten reklamoitavien vaurioiden varalta.

Samoin tulevana viikonloppuna poistetaan Skaalan mainokset ikkunoista. koti7:n Karolinan viimekesäisen postauksen innoittamana kyselin syksyllä Skaalalta, josko nuo mainokset voisi kokonaan jättää pois meille toimitettavista ikkunoista. (Niillä kun ei ole mitään mainosarvoa valmiiden omakotitalojen ympäröimällä takatontilla.) Tämä ei kuitenkaan onnistunut vaan myyjä antoi ohjeet poistaa mainokset ikkunoista mahdollisimman pian ennen kuin aurinko polttaa ne kiinni ikkunoihin.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Katselmukset, tarkastukset, mittaukset ja mitä niitä oli?

Myönnettäköön, että pedantista asenteesta ja säntillisestä otteesta huolimatta jossain on lipsuttu...

Talonrakennusprojektin eri vaiheisiin kuuluu mittava määrä erinäisiä katselmuksia, kokouksia, tarkastuksia, mittauksia, jne. Näitä koskien saatiin rakennusviraston aloituspalaverissa oikein kirjakin ("Pientalotyömaan valvonta ja tarkastusasiakirja"), jonka loppuun oli koottu kaikki mahdolliset katselmukset ja muut yllä mainitut. Onneksi suurimmasta osasta huolehtiminen on sälytetty vastaavan työnjohtajan vastuulle.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen rakennustyömaa vei jo alkusyksystä miehen mennessään (noin kuusi päivää viikossa) ja rouvan tehtäväksi jäi laskujen maksaminen, tekemättömien tarjouspyyntöjen tekeminen ja toimitussisältöjen varmistelu. Aikaa ja energiaa ei liiemmin jäänyt noiden viranomaiskontaktien perään katsomiseen.

Siinä vaiheessa (lue: "ennen viime maanantain rakennekatselmusta"), kun alkoi epäilyttää, onko kaikki tarpeellinen kirjattu rakennusviraston vihreäkantiseen kirjaan, oli mentävä ja tarkistettava asia. Inventaarion lopputulos oli se, että kirjan sivut olivat lähes tyhjät. Tietääksemme kaikki tarvittavat katselmukset oli kuitenkin hoidettu ja niistä oli olemassa mustaa valkoisella erinäisten lappusten muodossa. Sitten vain kokoamaan papereita loogiseen järjestykseen.

Vastaisen varalle tarkastuspöytäkirjat ynnä muut on nyt tallennettu Lupapisteeseen. Ja se vihreä kirjakin on työn alla.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Rakennekatselmus

Viime viikon alkupuoli meni aluskatteen parissa, loppuviikolla talo sai päälleen peltikaton. Kattopellit nostettiin tiistai-illan jo pimetessä rekan lavalta siisteinä nippuina suoraan katolle. Aivan mahtavaa palvelua Ruukilta!

Yksi tärkeä etappi rakennustyömaalla on nyt saavutettu: Tänään siellä suoritettiin rakennekatselmus. Rakennusvalvonnalta saatiin puhtaat paperit ja lupa jatkaa hommia.

Tänään työmaalla kävi vilske. Spigotin porukka aloitti välikaton kautta vedettävien ilmastointiputkien asennustyöt.

Tällä viikolla on timpureiden työlistalla mm. autotallin kattopellit ja seinät sekä apukarmien teko ikkuna-asennusta varten. Ja ne ikkunat - nehän saapuvat tontille huomenna, samoin terassin liukuovet. Skaalan asennusporukka on tulossa torstaina.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Lopulliset laattavalinnat

Laattojen valinta viime keväänä sujui yllättävänkin helposti.

Pieni muutos suunnitelmiin tuli siitä syystä, että emme olleet tulleet ajatelleeksi, että tavanomaisella lattiakaivolla varustettujen tilojen kaadot eivät mahdollista kovin suuria laattoja. Eli ainakin kodinhoitohuoneen (ja ehkä myös wc:n) laattavalinnat menivät vaihtoon.

Tänään kävimme tekemässä laattatilauksen Kymppilattioilta: eteiseen, keittiöön ja vaatehuoneeseen puhtaan valkoista isoa (60 x 60) laattaa. Pikkuvessaan tulee sitä samaa ellei sinne tarvitse tehdä kaatoja.

Kodinhoitohuoneeseen puolestaan tulee samaa harmaata 10 x 10 cm laattaa, jota on tarkoitus laittaa myös saunan lattiaan sekä kehystämään kylpyhuoneen kuviollista Dot Emp Perugia Rosso -laattaa. Harmaasta pikkulaatasta vaihtoehtoja on kaksi - ja mallilaatat kotona tuumailtavina.

Samaan syssyyn tilattiin netin lomakkeella Kaakelikeskuksesta nuo kylpyhuoneen kuviolliset lattialaatat. Oheiseen kuvaan on askarreltu kuva kph:n lattiasta - joskin ilman harmaata 10-senttistä "kehystä", jonka kanssa samaan linjaan tulee Unidrain-lattiakaivo seinän viereen.

Tilaamatta (mutta jo valittuina) on vielä Laattatukusta hankittavat molempien kylpyhuoneiden valkoiset seinälaatat ja valko-kuparisen kylpyhuoneen metallinhohtoiset lattialaatat.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Rajapinnoilla

Jo rakennusprojektin alkuvaiheessa saimme vinkkejä sieltä sun täältä siitä, miten tärkeää on aina varmistaa urakoiden ja sopimusten kattavuus yksityiskohtia myöten. Tässä muutama esimerkki matkan varrelta.

Ensimmäinen tapaus, jossa tällainen varmistus jäi ensikertalaisilta tekemättä, sattui jo maanrakennusvaiheessa. Timpurit luulivat maanrakennusfirman huolehtivan terassisokkeleiden sisäpuolisesta pystyeristyksestä ja sama luulo päinvastoin, joten päädyimme itse tekemään eristystyöt.

LVIS-firman urakan ja timpureiden kesken on tullut ehkä hieman enemmän varmisteltua, mitä urakkaan kuuluu ja mitä ei. Mutta eri työvaiheissa on silti tullut tarvetta tarkistaa sopimustekstin merkityksiä. Kokemattoman maallikkorakennuttajan on vaikeahko esimerkiksi tietää, mitä se ihan täsmälleen tarkoittaa, kun urakkasopimuksessa sanotaan, että kattoläpivientien asennus sisältyy sopimukseen.

Ikkuna-asennus sitten: Lammilta on toimitettu meille sitä varten ilmatiiveysteipit. Niiden asennus ei yllättäen kuulunutkaan Skaalalta tilaamaamme ikkuna-asennukseen. Ovat toki lisämaksua vastaan valmiit asentamaan teipit, mutta rakenteisiin eivät kuitenkaan liimaa. Aiemmista epäselvyyksistä viisastuneina(?) piti vielä sähköpostitse varmistella, että tarkoittaako asennus sitä, että teipit liimataan karmeihin vai että sen lisäksi Skaala hoitaa asennusohjeiden mukaisesti liitosnauhan taittamisen kaksin kerroin karmin ja rakenteen väliin sekä uretaanivaahdon asentamisen tilkerakoon. Onneksi molemmat vaiheet hoituvat. Meidän tehtäväksi siis jää teipin liimaaminen rakenteisiin. Hyvä että selvisi tämäkin.

Jotain näistä tapauksista oppineina halusimme tasoiteurakkaa kilpailuttaessamme tietää, mitä merkitystä sillä on seuraavan työvaiheen kannalta, jos tasoitetöiden tekijä ilmoittaa, että märkätilojen osalta kyseessä on yhteen kertaan tasoitus kostean tilan tasoitteella. Juuri talonsa valmiiksi saaneen kaverin mielestä se tarkoittaa sitä, että laatoittajalla on sitten huomattavasti isompi työ, kun seiniä ei ole vedetty millilleen suoriksi. Konsultointi kannattaa. Tasoitetöiden kilpailutus on edelleen kesken.

Näillä rajapinnoilla luistellessa ei voi välttyä ajatukselta, että rakennustyömaalla jos missä tietämättömyydestä sakotetaan joka käänteessä - joskus selviää satasilla tai omalla työpanoksella, toisinaan lasku on suurempi.

torstai 12. marraskuuta 2015

Nosturikuskin taidonnäyte: kattotuolien asennus

Kattotuolit saapuivat tontille jo vajaa kuukausi sitten. Kantavien seinien viimeistely vei aikaa, terassin teräspilareiden toimitus kesti odotettua kauemmin ja muutakin viivytystä mahtui viime viikkoihin. Mutta nyt ollaan vihdoin tässä vaiheessa.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Nousee, nousee...

Viimeksi kuluneet kolmisen viikkoa on rakennettu seinää, leikelty ja "liimailtu" styroksieristeitä ja tehty valuviisteiden valmisteluja. Eteneminen on tuntunut hitaalta - ehkä osin siitä syystä, että valmistumisvauhtia on tullut vertailtua "malliaikatauluun", jonka mukaan seinät olisivat olleet pystyssä jo kolmisen viikkoa sitten. Kärsimättömästi odotellaan, että pari viikkoa pihalla odottaneet kattotuolit saataisiin nostettua paikoilleen.

Eristeharkkojen ulkosyrjän päälle on ladottu metrin verran 150-millistä valuharkkoa ja harkkojen sisäpintaan kiinnitetty styroksit. Kattotuolit asennetaan näiden "kuorirakenteiden" sisäpuolelle siten, että ulospäin seinäpinta on yhtenäinen alhaalta räystäisiin asti.

Ennen "harjakaisia" edessä on vielä terassin neljän teräspylvään ja terassin kattorakenteita tukevien palkkien asennus hitsauksineen. Kun lähes kuuden metrin korkeuteen kohoavan etuseinän viimeisetkin harkot saadaan paikoilleen, on vuorossa viimeinen valu.

Teräspylväiden toimitus on vasta tulevan viikon lopulla, joten luultavasti timpurimme rakentavat ensi viikon autotallia. Yläpohja, putkitukset, vesikatto ja väliseinät vievät kai noin kuusi viikkoa. Jos tällä välin ei tule viivytyksiä, tasoitustöiden vuoro olisi joulukuun puolivälistä alkaen.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ei kromia eikä rosteria

Aiemmassa postauksessa kerroinkin jo Habitare-visiitistämme. Messuilla viihdyimme kodinkoneosaston lisäksi vesikalusteiden parissa.

Uuteen kotiimme tulee kaksi kylpyhuonetta: toisen värimaailma on valkoista ja kuparia, toisen valko-harmaa-tiilenpunainen. Olimme jo kesällä päättäneet, että viimeksimainittuun hankimme Granan mustakromiset sadesuihkut. Myös erillisen wc:n hanaksi valikoitui mustakrominen vaihtoehto. Nuo edellä mainitut ja kodinhoitohuoneen hana on nyt tilattu suoraan Granalta. Moni muukin Granan tuote tuli messuilla tutuksi. Heillä on tulossa tuotantoon mm. valkoisia hanoja keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Niitä harkitaan, jos ehtivät markkinoille siihen mennessä, kun meille asennetaan vesikalusteita. Muussa tapauksessa jatkuu valkoisten hanojen etsintä. Onhan niitä ainakin Blancolla ja Tapwellilla, Ikeassakin joku malli...

Ammehanaksi pitäisi löytää valko-harmaa-tiilenpunaisen kylpyhuoneen värimaailmaan soveltuva vaihtoehto - mielellään joko valkoinen tai sadesuihkujen kanssa yhteensopiva mustakromi. Nähtäväksi jää, löytyykö sellaista.

Habitare-messuilla sattui silmiin valkoisen ja kuparin värein sisustettavaan kylpyhuoneeseen täydellisesti sopiva REJ Designin uutuustuote: kuparinvärinen pyyhekuivain. Hintaa tosin on enemmän kuin tuplaten Westerbergsin valkoiseen Tempo Ladderiin verrattuna.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Lattiat on valettu

Viime viikolla keskityttiin vaihteeksi lattioihin: tasoitettiin sisätäyttö, viimeisteltiin radonsuojaukset, asennettiin styroksit sekä melkoinen määrä putkia ja johtoja styroksikerrosten alle, väliin ja päälle. Sitten vielä raudoitus ja lattialämmitysputket. Tältä työmaalla näytti viime torstaina...











...ja perjantaina.




Tänään jatkettiin taas seinien parissa.






sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kodinkone- ja valaisinostoksilla

Välillä on hyvä irtautua hetkeksi harkkolavoista ja viemäriputkista ja keskittyä seinien sävyihin, kodinkoneisiin ja sisustustuotteisiin.

Loppukesän lomareissulla tehty löytö korvaa (ainakin alkuvaiheessa) eteisen seinään suunnitellun Lumimarja-maalauksen. Tämän kyltin taustasävyyn on tarkoitus sovittaa kodinhoitohuoneen tehosteseinä.

Juuri päättyneillä Habitare-messuilla neuvottelimme kodinkonepaketista Expertin kanssa. Vajaan 5000 euron kokonaisuus koottiin pääasiassa Mielen ja AEG:n koneista. Induktioliedeksi valitsimme (ainakin alustavasti) Boschin valkoisen vaihtoehdon. Sopimuksen ehdot ovat asiakkaan kannalta hyvin joustavat: käytännössä emme ole sitoutuneet mihinkään - toisin kuin myyjä, joka mm. antaa hintatakuun eli jos löydämme saman tuotteen joltain muulta suomalaistoimijalta halvemmalla, myy Expert sen meille samaan hintaan. Paketista voi myös vapaasti jättää tuotteita pois, jos päädymme tilaamaan kodinkoneita vaikkapa jostain ulkomaisesta nettikaupasta.

Habitare-messsuilla lämmittelimme myös takkakauppoja, mutta hintaa ei saatu hilattua niin alas, että olisimme siltä istumalta tehneet sopimuksen. Luultavasti päädymme siihen, että ostamme joko Rueggin tai Schmidin takan asennettuna - ja erikseen pinnoituksen sekä takkaan että hormiin esim. Decosilta, joka myös oli messuilla mukana esittelemässä tuotteitaan.

Periaatteestamme "laadukasta mahdollisimman edullisesti" lipsutaan lamppukaupoissa (ehkä jossain muuallakin). Keittiön ja ruokailutilan välisen saarekkeen päälle tilattiin tänään kaksi Orient-kuparilamppua - ei halpaa mutta silmiähivelevän kaunista. Ja edelleen haaveissa on hankkia olohuoneeseen Secton lamput, joita mainostin jo aiemmassa postauksessa.


tiistai 1. syyskuuta 2015

Liitostyöt

Sähköliittymä saatiin tontille jo heinäkuussa, kuten aiemmassa postauksessa kerrottiin. Myös sähköpääkeskus tilattiin Vantaan energian kautta. Se siirrettiin toissa viikolla maatöiden tieltä lähelle lopullista sijoituspaikkaansa autotallin päätyyn.

Vesi- ja viemäriliitosten teko jäi maanrakennustöiden viimeiseksi vaiheeksi. Jo kesäkuussa lähetimme HSY:lle naapurin kanssa tehdyn sopimuksen liittymisestä vesi- ja viemäriputkiin naapurin tonttitien päässä. Liitostyökin tilattiin HSY:ltä hyvissä ajoin. Liittymä kaivettiin auki eilen ja vesiliitos tehtiin tänään. Liitoksentekovierailun jälkeen kyselimme vielä perään HSY:ltä, milloin vesimittari tuodaan, jotta saadaan rakennusajaksi vesi omista putkista. (Tähän asti on hyödynnetty naapurin kaivoa.) Kävi ilmi, että mittari olisi pitänyt erikseen tilata, jotta se olisi tuotu samalla kertaa, kun liitostyö tehtiin. Onneksi siitä sopiminen onnistui puhelimessa. Saamme vesimittarin ensi viikolla.

Viemäriliitos on vielä tekemättä. Naapurin tarkastuskaivon ja kaupungin kaivon välinen putki on vuosien saatossa painunut notkolle. Olemme sopineet, että liitoksemme tehdään samalla, kun putken pohjustukset korjataan ja putki vaihdetaan. Sillä ei sinänsä ole meidän puolestamme kiirettä, mutta naapurin liittymässä tarkastuskaivon ympärillä on nyt suurehko kuoppa odottamassa korjausta ja liittämistä.

Yhteenvetona liitostöistä voi todeta, että VES:n ja HSY:n palvelu on ollut erinomaista, joskin hieman turhaa säätämistä on tullut. HSY:n suhteen on muutaman kerran kevään ja kesän aikana käynyt mielessä, että rakentajalta edellytettäviä yhteydenottoja ja lomakemäärää voisi varmaankin jotenkin rationalisoida.

maanantai 24. elokuuta 2015

Henkireikiä ja oviaukkoja

Tontilla ja muutoin rakennusprojektin parissa meni leijonanosa kesästä. Kuluneena viikonloppuna havahduimme siihen, että arkea voisi olla hyvä vähän tasapainottaa. Kalenteria taaksepäin selaillessa sieltä löytyy kyllä mm. lähisuvun tapaamisia, kesäteatteria ja muuta kulttuuria, kylpylää ja Tallinnan matkaa - mutta poikkeuksellisen vähän yhteisiä illanviettoja ja viikonloppumenoja kavereiden kesken. Päätimme, että tähän tulee nyt korjaus. Ei muuta kuin ehdottelemaan mölkkyä puistosta, suppausta järvellä, autoretkeä ja lounasta - ja päivittämään kesäkuulumisia.

Otsikon jälkimmäinen osa viittaa arkkitehdin viimeviikkoiseen vierailuun työmaalla. Kävimme hänen kanssaan läpi suunnitelmien tähänastista toteutusta ja tuoreita mittakuvia. Mittailimme mm. pääoven aukon leveyttä ja tarkkaa sijaintia. Siinä sivussa sitten arkkitehti alkoi ihmetellä, että mistä täällä on kulku tekniseen tilaan. Sen enempää me kuin timpurimmekaan eivät olleet huomanneet, että kiviä oli ladottu pari ylimääräistä kerrosta siihen kohtaan, missä pitäisi olla teknisen tilan oviaukko. Ei onneksi ehditty valaa vielä siihen korkeuteen asti, eikä purku-urakasta tullut kovin aikaavievä. Sen verran asia jäi kaihertamaan, että varmuuden vuoksi tänään kävimme mittailemassa kaikki ovi- ja ikkuna-aukot sekä huoneiden koot (siltä osin kuin väliseiniä on jo tehtynä). Kaikki kohdallaan :-)


lauantai 15. elokuuta 2015

Laskuvirheitä

Saimme muistutuksen siitä, että laskut on syytä tarkistaa ennen maksamista, vaikka kuinka olisi etukäteen hinnoista sovittu. Samalle viikolle mahtui nimittäin kaksi suurehkoa laskuvirhettä: betonifirman lasku oli 900 euroa sovittua suurempi ja kalustefirman tarjouksesta oli jäänyt vähentämättä sovittu prosenttialennus kokonaishinnasta - 700 euroa.

Joskus on tullut mietittyä kaiken laskemisen mielekkyyttä, kun summia tulee tarkisteltua laskimen kanssa sekä etu- että jälkikäteen, mutta näiden kokemusten jälkeen ei ole epäilystäkään: vast'edeskin meillä käydään tarkasti läpi jokaikinen raksalasku.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Keittiötarjousten "ex post"-vertailua

Keittiötarjouksia pyydettiin yhteensä kuudelta toimittajalta. Joitain ehdokkaita oli pudonnut pois jo siinä vaiheessa, kun alustavasti käytiin heidän ovimallistoaan ja muuta valikoimaa läpi.

Yksi tarjouskisaan valituista oli lopulta liian kiireinen antamaan meille tarjousta, mikä tuntui aika uskomattomalta myymäläkäynnin ja kaiken viestinvaihdon jälkeen. Alun perin tarjous oli luvattu toukokuun puoliväliin mennessä, mutta kun sitä ei alkanut kuulua, kyselimme perään ja vastaus (kiireeseen vedoten) oli, ettei ole tarjousta tulossa. Onhan se tietysti hyvä, että töitä riittää...

Kaksi muuta firmaa jäi tarjouskilpailusta ihan vain huonon palvelun takia. Vaikutti siltä, ettei heillä ollut mielenkiintoa lähteä tekemään tarjousta. - Toinen kyllä sittemmin antoi tarjouksen, mutta se oli huomattavasti kalliimpi kuin kolmella "jatkoon päässeellä" eikä tarjoukseen ollut eritelty mitään hintatietoja - vain huonekohtaiset kokonaissummat, ota tai jätä.

Kolmaskin firma oli pudota pois jo ensimetreillä meidän ja myyjän kemioiden totaalisen kohtaamattomuuden takia. Myyjä vaikutti olevan närkästynyt siitä, että tiesimme jo tapaamiseen tullessamme aika tarkkaan, mitä halusimme, ja kyseenalaisti toiveitamme. No, otimme heiltä tarjouksen kuitenkin saadaksemme jotain vertailukohtaa kahteen muuhun tarjoukseen. Ja jatkokeskustelut sähköpostitse ja puhelimitse sujuivat kyllä hyvässä hengessä. Hinta ja palvelu ratkaisivat kisan kuitenkin toisen firman eduksi.

Loppusuoralla mukana olivat Domus ja Keittiömaailma. Kun rakennusprojektin aloitukseen liittyneet kiireet painoivat alkukesästä päälle, otimme kalustehankintojen kanssa tuumaustauon, mutta nyt on päätös tehty.

Domuksen palvelu oli alusta loppuun asti todella hyvää ja jo siitä ilosta olisi ehkä voinut muutaman satasen hintaeron sulattaa. Mutta lopulta kalusteiden lähes 3000 euron hintaero ratkaisi valintamme Keittiömaailman eduksi (ja hyvää palvelua on saatu sieltäkin).

Keittiövertailua tehdessämme yhtenä vaihtoehtona pohdittiin kivitasojen tilaamista erikseen esim. virolaiselta Diapolilta. Heiltä tilattiin mallipala keraamisesta Arctic White -tasosta, jonka neliöhinta olisi hyvinkin kilpailukykyinen Keittiömaailman kautta tuleviin tasoihin verrattuna. Työstö- ja asennushinnoista emme kuitenkaan ryhtyneet ottamaan selvää vaan totesimme, että selkeintä on, kun koko keittiöpaketti asennuksineen tulee saman toimittajan kautta.

Keittiömaailma oli ainoa, joka huomioi, että kodinhoitohuoneeseen tarvitaan erikoislaatikot ergonomiselle tasolle asennettavien Mielen pyykkikoneen ja kuivausrummun alle. Tavalliset laatikostot eivät niiden painoa kuulemma kestä.

Keittiömaailman valinnan puolesta puhui myös se, että keittiön tammiviiluovien vaihtaminen massiivipuisiin oviin ei nostaisi hintaa. Ja kun päädyimme tilaamaan kph:n, wc:n ja khh:n altaat muualta, nämä vähennettiin suoraan tarjoukseen eritellystä hinnasta. Hyvin asiakasystävällistä!

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Sähköä, harkkoja, terästä ja betonia

Sähköt työmaalle saatiin viikko sitten. Sähköjohtoa tosin tuli noin 15 metriä vähemmän kuin sitä oli Vantaan Energialta tilattu, mutta asia korjattiin eilen. Johtoa jatkettiin puuttuvat metrit, jotta pääkeskus saadaan aikanaan siirrettyä lopulliseen paikkaansa autotallin päätyyn. Vantaan Energian kanssa yhteydenpito on sujunut hyvin, mutta kun tonttijohdon vetäminen ja liittäminen ja pääkeskuksen tuominen on pilkottu usealle aliurakoitsijalle, niin eipä taida olla mikään ihme, että toimitus ei ensi yrittämällä täysin vastaa tilausta. Tonttitien päässä liitoskohdassa on edelleen kuoppa odottamassa täyttäjäänsä.

LammiTassut noudettiin itse tehtaalta viime viikolla. Pari ylimääräistä muottia haettiin vielä pääoven edustan terassia varten, jotta se saadaan samaan tasoon katoksen lattian ja pääoven syvennyksen kanssa. Ensimmäiset 36 tonnia harkkoja saapui tontille myös viime viikolla. Yllätyksenä tuli, ettei auton nostolaitteen ulottuvuus riittänyt lähimaillekaan talolle asti. Nyt on kaksi lomapäivää kuskattu harkkoja käsin - ja sen kyllä tuntee lihaksissa.

Antura valettiin lomareissumme aikana ja sokkelin teko on jo hyvässä vauhdissa. Terästä talon perustuksiin on suunniteltu tulevan niin paljon, että työmiehiäkin kummastuttaa, mutta parempi kai liikaa kuin liian vähän. Ensi viikolla on vuorossa sokkelin valu ja sen jälkeen ulko- ja sisätäytöt.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tehty päätös on hyvä päätös

Jo alun perin oli selvää, että talon rakennuttamiseen liittyy hirmuinen määrä päätöksiä. Kaikkein perustavanlaatuisimmat tietysti koskevat sitä, minne talo rakennetaan sekä suunnittelua: alkaen suurista linjoista, millainen talo rakennetaan, ja päätyen niihin jo aiemmassa postauksessa mainittuihin pihavalaisimien hämäräkytkimiin ja ajastimiin.

Sitten tulee paljon päätöksiä eri rakennusvaiheisiin ja niitä koskeviin tarjouksiin ja tekijöihin liittyen: maanrakennustyöt, runkotoimitus (ehkä osiin pilkottuna), betonit ja harjateräkset jne., talotekniikka, teräs- vai harkkopilarit katosta kannattelemaan, ikkunat, liuku-/maisemaovet, ulko-ovet ja väliovet, takka ja puuliesi, kiintokalusteet, vesikalusteet, kodinkoneet, pintamateriaalit, valaisimet, kiuas, terassimateriaali, ... ja kuka sen kaiken käytännössä laittaa paikoilleen.

Tässä vaiheessa tuntuu hyvältä - ja suorastaan stressittömältä, kun lähes kaikki isot päätökset on tehty. Maanrakennustyöt ovat hyvässä vaiheessa, anturat pian valettu ja sokkeli alkaa ensi viikolla nousta luotettavien tekijöiden toimesta - jämäkän VTJ:n katseen alla. LVIS-urakoitsija on päätetty, samoin ikkuna- ja maisemaovitoimittaja. Myös kiintokalustetoimittaja on selvillä (joskin toimitussisältöä vielä viilataan). Pintamateriaalit on päätetty (ei toki vielä tilattu), samoin kiuas ja osa vesikalusteista ja valaisimista. Takkatoimittajien kilpailutuksessa ollaan loppusuoralla. Kodinkoneista tehdään varmaan vasta joulunjälkeisten alennusmyyntien aikaan tiukkaa hintavertailua.

Tässä vaiheessa suurehkoja kulueriä, joiden suhteen ei vielä ole tehty päätöksiä, ovat sisäpuolen tasoitetyöurakka, ulko-ovet, telinevuokrat, pellitykset sekä ensi kesän töistä rappaus, tukimuurit ja pihalaatoitukset. Vinkkejä hyvistä tekijöistä otetaan vastaan!

Kun alustavat tilaus- ja toimitusaikataulut on nyt laadittu, niin näillä näkymin meidän pääasialliset raksavelvollisuutemme lähikuukausina ovat palkan- ja laskujenmaksu ja siivous.

Ja sopivasti on kesäloma aluillaan. Tänään kutsui mustikkametsä :-)

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Eläviä aikatauluja

Aikataulumuutoksista esimakua olemme ehtineet saada tähän mennessä joka käänteessä: suunnittelu venyi, lupahakemuksen käsittely vei odotettua kauemmin, maanrakennustöihin tuli viikon viivytys.

Valun piti olla tänään, mutta sadetta oli tiedossa koko päiväksi, joten se lykkääntyi ensi maanantaihin asti. Huomenna on tonttitie poikki sähkölinjan vedon vuoksi eikä betoniauto pääsisi tontille.

Harkot sokkelia varten saatiin tänään. Jos sää sallii anturavalun maanantaina, sokkeli alkaa nousta ensi tiistaina.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Yhteenveto LVIS-suunnittelusta

Nyt kun LVIS-suunnitteluvaihe on kokonaisuudessaan saatu päätökseen, voisi vetää yhteen raksakokemuksen siltä osin:

LVIS-toiveet ja -tarpeet käytiin huhtikuussa läpi perinpohjaisesti nelituntisessa aloituspalaverissa Spigotin toimistolla. Jo sitä ennen olimme heidän pyynnöstään laatineet hyvin kattavan katsauksen talotekniikkasuunnittelun lähtötiedoista.

Suunnitelmien ensimmäiset luonnokset saatiin muutaman viikon kuluttua ja ne olivat pääpiirteissään toiveidemme mukaiset. Ilmalämpöpumpun sijainnin ja kph:n lattiakaivon suhteen tosin kävi mielessä lapsena leikitty rikkinäinen puhelin - jotain jää aina matkan varrelle, kun viesti kulkee välikäsien kautta (tässä tapauksessa meiltä myyntivastaavalle ja häneltä edelleen suunnittelijoille).

Ensimmäisessä palaverissa Spigotin kanssa hieman yllätti asenne, että yhdet muutokset kuviin tehdään ilmaiseksi ja sen jälkeen, jos jotain vielä tarvitsee muuttaa, laskutetaan siitä tuntiveloituksella. Niinpä päätimme odottaa rakennusluvan saamiseen asti ennen kuin välitimme muutostoiveet Spigotille. - Tämä siltä varalta, että lupaprosessissa olisi tullut esiin merkittäviä muokkaustarpeita, jotka olisivat vaikuttaneet myös LVIS-suunnitelmiin. No, niitä ei kuitenkaan tullut.

Tuon ensimmäisen tapaamisen jälkeen saimme sähköpostitse tiedon, että ellei HSY:n liitoskohtalausunto ole käytettävissä suunnitelmia tehtäessä, veloitetaan tarvittavista muutoksista tältä osin firman hinnaston mukainen maksu. Hieman jo mietitytti, kuinka suuri kustannuserä se tulisi olemaan, mutta myöhemmin LVI-suunnittelijan kanssa keskustellessa selvisi, että kyseessä on puolen tunnin tai korkeintaan tunnin työ ja hinta sille olisi 35-70 euroa. (Laskua ei ole tullut.)

Sähkösuunnittelijalla oli pitkä lista kysymyksiä, joita puhelimitse käytiin läpi pariinkin kertaan. Positiivista, että suunnittelija haluaa mahdollisimman tarkat tiedot esim. pyyhekuivainten koosta tai siitä, tulevatko kylpyhuoneen ja saunan kuituvalot samaan vai eri sarjaan, onko räystäs avo- vai umpimallia, tuleeko etuportaan sulatuskaapeliin ajastin tai mihin ulkovaloihin laitetaan hämäräkytkin ja mahdollisesti ajastinkin. Oli ihan terveellistä huomata, että kotiläksyjä oli tehtävä ennen kuin meillä oli vastaus jokaiseen esitettyyn kysymykseen. Vuorovaikutus sähkösuunnittelijan kanssa oli intensiivistä ja yksityiskohtaista, mikä oli oikein miellyttävä kokemus. Tuli tunne, että jokainen yksityiskohta mietitään läpi parhaan mahdollisen lopputuloksen varmistamiseksi.

LVI-suunnittelijan kanssa emme samassa määrin olleet yhteyksissä vaan etenkin loppuvaiheessa yhteydenpidon hoiti vastaava työnjohtaja. Tämä tietysti oli luonteva työnjako siinäkin mielessä, että meillä oli hyvinkin tarkkoja toiveita valaisinten, pistorasioiden, katkaisijoiden sijainnin jne. suhteen, mutta ei juurikaan näkemyksiä siitä, minkä kokoista ilmastointiputkea tarvitaan tai miten vesi- ja viemäriputket lattian alla vedetään. Jätevesipumppaamo oli aivan oma lukunsa.

Tässä pähkinänkuoressa tämä osuus. Suunnitelmien toteutus on jo alkanut.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Rakennusaikataulua ja messufiilistelyä

Viime viikolla pidimme VTJ:n kanssa aikataulupalaverin ja kävimme läpi koko rakennushankkeen vaiheet. Palaverin perusteella laadin excel-aikataulut siitä, missä vaiheessa mitäkin rakennusmateriaalia tontille on tarkoituksenmukaista tilata ja kuka mistäkin tilauksesta vastaa.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan

  • antura on valettu viikolla 30
  • sokkeli valmistuu viikolla 32
  • vesikattovaiheessa ollaan syyskuun alkupuolella
  • lattiavalu on syys-lokakuu vaihteessa

Jos oikeasti rakennustyö etenee tätä tahtia, muuttamaan päästään jo helmikuussa. (No, katsotaan, mitä timpurit sanovat tästä työtahdista.) Rappaus, tukimuurit, terassi, pihakiveykset ja istutukset olisivat vuorossa ensi kesänä.

Lauantai vierähti asuntomessuilla. Siellä vahvistui ikkuna- ja maisemaovitoimittajan valinta sekä tammiparketin värisävy. Pihakiveyksiin ja ulkovalaistukseen poimimme joitain ideoita.

Talojen ulkoverhousten kirjo oli ilahduttavan monipuolinen. Samaa ei oikein voinut sanoa sisustuksista, joiden värimaailma oli pääasiassa melko yksitoikkoinen (toki muutama poikkeuskin löytyi). Muun muassa keittiökalusteita, sisäovia, liukuovia, saunanlauteita ja wc-peilejä katsellessa ei voinut välttää ajatusta, että hankintoja on tehty kimppatarjouksina tusinaan taloja kerrallaan. Ja ovatko tapetit pois muodista?


tiistai 7. heinäkuuta 2015

Pumppaamoko vaiko eikö?

Tontin korkeusasemat ovat sellaiset, että jo sen ostovaiheessa oli esillä, että jätevesipumppaamo olisi todennäköisesti hankittava. HSY:ltä saatiin johtokartta ja LVI-suunnittelija totesi, että pumppaamo täytyy laittaa. Sitä soviteltiin ensin talon viereen, sitten tonttitien päähän. Yllätyksenä tässä vaiheessa tuli sekä pumppaamon hinta sähköistyksineen, eristeineen jne. että se, että pumppaamon tuuletusputki olisi tonttitien liittymästäkin vedettävä talon katolle asti eli 50 metrin matka.

Pääsuunnittelija tutustui suunnitelmiin ja keskusteli LVI-suunnittelijan kanssa. Kaiken piti olla kunnossa. Suunnitelmat leimattiin. Sitten tapasimme yhdessä vastaavan työnjohtajan kanssa maanrakennusurakoitsijan ja yhteistuumin laskettiin, että olisi sittenkin mahdollista selvitä painovoimaisilla jätevesiputkilla ilman pumppaamoa. Ylimääräisiä senttejä ei tosin jää kovin monta.

Varmuuden vuoksi maallikkoina halusimme vielä perehtyä asiaan tarkemmin ja löytyihän siitä ihan selkokielistä tekstiä mm. Salaojayhdistyksen julkaisusta Jätevesiopas maanrakentajille. Enpä olisi vielä muutama vuosi sitten aavistanut, että tällainenkin opus löytää tiensä vapaa-ajan lukemistooni.

VTJ sai LVI-suunnittelijalta puhelimitse tiedon, että asia on kunnossa; jätevesiputket voidaan toteuttaa ilman pumppaamoa. Maanrakennustyöt tonttitiellä aloitettiin jo päivitettyä piirustusta odotellessa. Tällä välin LVI-suunnittelija jäi kesälomalle ja kesäsijainen tuli tilalle. Yllättäen asia ei ollutkaan enää selvä. Yksi päivä sitä vielä veivattiin: pumppaamo täytyy laittaa... (*) ja ei sittenkään... mutta tonttitielle tehdyt kaadot on muutettava... ja wc:n tulee olla kuuden litran huuhtelulla.

(*) Tässä vaiheessa VTJ konsultoi myös kaupungin LVI-tarkastusinsinööriä, millä taisi olla ratkaiseva merkitys lopputuloksen kannalta.

Eli näillä mennään - ilman pumppaamoa; säästöä 7000 euroa miinus lisäeristeisiin kuluva summa.

Mutta ei siinä vielä kaikki.

Alkuperäinen suunnitelma (HSY:n suosituksesta) oli, että vesi- ja viemäriliittymämme tehtäisiin naapurin tonttitien päähän. Se sopi naapurillekin hyvin ja liitoksista tehtiin kirjallinen sopimus. Maaurakan alkuvaiheessa kävi kuitenkin ilmi, että naapurin tonttitiellä ei ollutkaan kuviin piirrettyä vesijohdon sulkuventtiiliä. Viemäriputken pohjustustöissä puolestaan naapurin tarkastuskaivolta kaupungin kaivoon oli jokin mennyt pieleen ja putki taipunut vuosien saatossa notkolle. Eli maa onkin nyt kaivettava auki kaupungin kaivoille asti ja samalla korjataan naapurin viemäriputkien pohjustukset. Hintalappu tälle ylimääräiselle urakalle meidän osalta on luultavasti noin 2000 euroa.

Kokonaisuutena silti sekä toteutuksen että hinnan puolesta hyvä lopputulos: selvittiin ilman pumppaamoa ja maanrakennustöiden hinta kokonaisuudessaan jäänee lähes 5000 euroa alle sen, mihin olimme varautuneet.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Rakennustyömaan ensimmäinen viikko

Tontti on muuttunut rakennustyömaaksi. Tässä menneen viikon saldoa:

  • Maanrakennustyöt aloitettiin viikko sitten perjantaina kantojen kokoamisella ja pintamaan kuorinnalla. Pohjustustyöt tonttitielle on tehty ja vedetty vesi-, viemäri- ja sähkövarausputket. Yllättäen tähän vaiheeseen liittyi huomattava määrä erinäistä säätöä, josta erillinen blogipostaus seuraa alkuviikosta.
  • Sähköliittymätyö tilattiin viikolle 30.
  • Katukatselmus tilattiin ja toteutettiin.
  • Sovittiin anturamuottien noutoajankohta tehtaalta.
  • Sovittiin ensi viikolle pohjatutkijan vierailu työmaalle varmistamaan, että maan koostumus ja kantavuus vastaavat keväällä tehdyn tutkimuksen tuloksia.
  • Työmaakyltit ja -aidat pystytettiin.
  • Tehtiin ensimmäinen työturvallisuuden viikkotarkastus.
  • Hankittiin tarvittavat vakuutukset ja rekisteröidyttiin palkka.fi -palveluun timpureiden palkanmaksua varten.
  • Tehtiin tarjouspyyntö työmaa-wc:stä.
  • Laminoitiin piirustukset.


...Ja viikon kevennykseksi mietittiin sisustusta, tilattiin vielä yksi parkettinäyte viimeviikkoisen taloesittelyn innoittamana ja lähetettiin tarjouspyynnöt takoista ja hormeista.


maanantai 29. kesäkuuta 2015

Meille tulee Lammi-talo

Monenlaisia tarjouspyyntöjä anturamuoteista, harkoista, teräskatteista, ovista ja ikkunoista sekä vesikattovalmiista paketeista on vertailtu kevään ja alkukesän aikana.

Vesikattovalmiista materiaalipaketeista saimme tarjoukset ainoastaan Lammilta (TaloTalo) ja Lakkakivitaloilta. Tarjouksia odotettiin myös Basso Buildingsilta (Ruduksen harkot) ja Kodikas Centerilta (Lujan harkot), mutta näitä emme saaneet. Edellä mainittujen lisäksi pyysimme harkkotarjoukset Rudukselta ja HB kivitaloilta. Ruduksen asiakaspalvelu oli esimerkillistä. Luultavasti otamme heiltä aikanaan tukimuurit, vaikka nyt harkkojen osalta päädyimmekin toiseen toimittajaan ja helppoon kokonaisratkaisuun. HB puolestaan putosi pois heti kättelyssä. Vastaukseksi kattavaan, piirustuksineen lähetettyyn pyyntöömme saimme HB:lta listan harkkotuotteidensa yksikköhinnoista, rahdista ja sen purkamisesta per tonni sekä kuormalavojen kappalehinnoista. Vieläkin naurattaa.

Lakan kokonaistarjous oli jonkin verran Lammia edullisempi, mutta palvelukonsepti ei vakuuttanut. Lakalla ei ollut myöskään halukkuutta lähteä erittelemään, mistä kokonaishinta koostuu - toisin kuin Lammilla.

Tämä ei ole maksettu mainos.
Lammin tarjouksen selkeys, paketin kattavuus ja erinomainen asiakaspalvelu saivat meidät, omakotitalorakentamisen ensikertalaiset, päätymään heidän asiakkaikseen. Heidän palvelukonseptiinsa kuuluvat myös työmaiden esittelykäynnit sekä tarvittaessa työn opastus työmaalla.

Lammin/TaloTalon kokonaisuudesta jätettiin tässä vaiheessa pois ikkunat ja ovet (ml. terassin kaksi liukuovea). Niistä on tarkoitus tehdä erillinen sopimus.

Ovi- ja ikkunavalmistajille lähetimme jo loppukeväästä tarjouspyyntöjä ja useimmat vastasivat kohtuullisessa ajassa, joskin tarjousten tarkkuudessa oli toivomisen varaa - joka ikisessä oli puutteita, esim. jokin ikkunoista puuttui, yhdestä tarjouksesta puuttui teknisen tilan ovi, toisesta varaston oven levikeosa, useimmista myös ruokailutilan ikkunan tuloilmaventtiili tai muita lisäosia, jne. Tarkkana täytynee olla siinä vaiheessa, kun sopimusta näistä allekirjoitetaan.

Viime viikolla kävimme ikkunavalmistajien näyttelytiloissa tutustumassa tarjontaan. Kierroksen perusteella kisan loppusuoralle pääsivät Domus ja Skaala. Näiden välillä tehdään lopullinen valinta. Kuulemme mielellämme muiden rakentajien kokemuksia näistä kahdesta.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Maanrakennustyöt käyntiin

Maanrakennustöistä pyysimme mahdollisimman kattavia kokonaistarjouksia silläkin uhalla, että arvioihin täyttömaan tarpeesta tulisi ilmaa. Sen verran monia kauhutarinoita olemme matkan varrella kuulleet siitä, miten juuri maanrakennustöissä lopullinen hinta saattaa tuplaantua ja triplaantuakin alkuperäiseen tarjoukseen verrattuna urakka- tai tuntiveloitukseen kuulumattomien kuluerien kasvaessa.


Ja kyllähän sitä ilmaa näytti joissain tarjouksissa olevankin. Kallein saamamme kokonaisurakkatarjous oli kaksi kertaa niin kallis kuin se, jonka päädyimme valitsemaan.


Maanrakennustöiden osalta hinta ratkaisi - ja se, että tarjouksen jätettyään kyseinen urakoitsija toivotti tervetulleeksi tutustumaan silloiseen työmaahansa. Myös säädökset ja työn aloittamisen edellyttämät toimenpiteet olivat hyvin hallussa ja avoimesti esillä, mitä tällaisina noviiseina suuresti arvostamme.


Tässä lista kaikista niistä töistä, joita urakka pitää sisällään:

  • tontilta poistettavan maa-aineksen poiskuljetus kaatopaikkamaksuineen
  • tontilla olevien kantojen koonti ja poiskuljetus kaatopaikkamaksuineen
  • tontilla tarvittavat kiviainekset ml. kirvesvarsitie
  • rakennusten pohjan kaivu suunnitelmien mukaisiin korkoihin ja muotoon
  • murske ja sepelikerrokset suunnitelmien mukaisesti
  • maanrakennuskankaan materiaali ja asennus
  • kirvesvarsitien ja kantavan pihan teko tontille
  • ulkopuolen täyttötyöt ja perusmuurilevyn asennus valuviisteineen ja ylälistoineen
  • lattian alustäyttö
  • sokkelin ulkopuolisten routaeristeiden asennustyö
  • sähkö- ja televarausputket + muut varausputket kuten maalämpöputkien liuosputkien varaukset
  • salaojien teko tarkastuskaivoineen
  • sadevesiputkiston ja -kaivon asennus putki- ja liitinosineen
  • vesijohto ja viemärin kaivu talon täyttötilaan (viemäri- ja vesiputkien asennukset sokkelin alituksen osalta) + eristys tarpeen mukaan
  • putkityöt ja kaivojen asennustyöt rakennuksen täyttötilaan saakka
  • perusvesikaivon asennustyöt materiaaleineen
  • sadevesikaivojen asennustyöt materiaaleineen
  • viemärintarkastusputkien/viemärintarkastuskaivon asennustyöt materiaaleineen
  • ylijäämämaiden karkea tasaus tontille
  • mittatyöt omien töiden osalta + mittojen palautus perustusten tekijöille
  • kone- ja miestyö
  • koneiden siirrot työmaalle
  • työmaaturvallisuudesta huolehtiminen oman urakan osalta
  • kaivulupa
  • sillat tarvittaessa


Työt tontilla alkoivat tänään ja näyttävät etenevän rivakasti.



torstai 18. kesäkuuta 2015

Aloituskokous

Viimeisten parin viikon vapaa-aika on kulunut mm. erilaisia tarjouksia vertaillen. Maanrakennusurakan suhteen tehdään päätös tällä viikolla, rungon ja LVIS-urakan osalta viimeistään ensi viikolla. Tarjousten vertailu on yllättävän haasteellista. Vaikka olimme varautuneet tarjoussisältöjen eroavuuksiin ja pyrkineet minimoimaan eroja määrittelemällä mahdollisimman tarkasti, mitä haluamme tarjousten sisältävän, niin ei niistä tarjouksista kuitenkaan aivan vertailukelpoisia tullut.

Tällä välin on myös saatu lopulliset LVI- ja sähkösuunnitelmat samoin kuin rakennesuunnitelmat sekä tilattu vesiliittymäsopimus, rakennusten paikan maastoonmerkintä ja työntekijöiden työtapaturmavakuutus.

Aloituskokous Vantaan rakennusvalvonnassa oli yllättävänkin perusteellinen. Hyvä niin tietysti, etenkin kun ollaan rakennuttajina ensikertalaisia.

Aloituskokouksessa käytiin läpi pääpiirustukset, energiatodistus ja pohjatutkimuksen tulokset. Lisäksi nimettiin rakentamisen eri vaiheiden vastuutahot valmiille tarkastusasiakirjan yhteenvedon lomakepohjalle ja tutustuttiin netistä löytyvään tuotekelpoisuuden tarkastamista varten laadittuun excel-taulukkoon:
www.henhelpdesk.fi
-> tuotekelpoisuuden tarkastaminen
-> tarkastusasiakirjan liitelomakkeet

Kotiläksyksi saatiin julkaisu nimeltä Pientalotyömaan valvonta ja tarkastusasiakirja.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

R a k e n n u s l u p a !

Tänä aamuna odotti sähköpostissa mieluisa viesti Lupapisteestä:

Hakemukseesi on annettu päätös. Pääset näkemään päätöksen "Päätökset"-välilehdeltä. Tutustuthan huolellisesti päätöksen sisältöön sekä lupamääräyksiin. (Och samma på det andra inhemska språket.)

Rakennuslupa on myönnetty - ja lainvoimainen heti juhannuksen jälkeen.


torstai 4. kesäkuuta 2015

Joka toiselle kuoppaa kaivaa...

"Kuopankaivuusta" eli maanrakennustöistä on tullut jonkinmoinen haaste projektin alkumetreillä siitä syystä, että maanrakennusurakoitsijat tuntuvat olevan täystyöllistettyjä. Taisimme olla alun perinkin myöhään liikenteessä suunnittelun pitkittymisen vuoksi - ja vastausten odotteluun, uusien tarjouspyyntöjen lähettelyyn ja taas vastausten odotteluun on kulunut yhteensä jo reilu kuukausi.

Kaikkiaan kuudesta tähän mennessä saadusta vastauksesta neljän sisältö on ollut se, että kesän työkalenterit ovat jo täynnä.

Kahdella saamallamme kokonaisurakkatarjouksella hintaeroa on huimat 21 450 euroa. Halvemman tarjouksen antaneesta urakoitsijasta meillä ei ole mitään etukäteiskäsitystä emmekä ole nähneet kyseisestä firmasta sen enempää suosituksia kuin moitteitakaan.

Toiveena olisi saada edes yksi tarjous vielä, että olisi jonkinlainen realistinen käsitys siitä, onko tuo alhaisempi saamamme tarjous hyväksyttävissä ja kuinka paljon maanrakennustöistä aivan tavanomaisella, moreenipohjaisella tasamaan tontilla tulisi varautua maksamaan.


keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Turvallisuussuunnittelua


Edellisessä blogitekstissämme mainittuja rakennustyömaan turvallisuusdokumentteja on luonnosteltu viimeksi kuluneiden parin viikon aikana netistä löytyvien ohjeistusten ja oman harkinnan mukaan. Ohjeita turvallisuusviranomaiselle lähetettävän ennakkoilmoituksen täyttämiseen kysyttiin aluehallintovirastosta. Yllättäen asiasta tuli hyvinkin ajankohtainen, kun mm. YLE samalla viikolla uutisoi siitä, miten pientalot ovat vaarallisimpia rakennustyömaita.

Mitään varsinaista mallia kunkin dokumentin laadintaan ei löytynyt, mutta kylläkin erilaisia listoja siitä, mitä niiden tulisi pitää sisällään. Näiden ohjeellisten listojen perusteella meille on nyt laadittu työmaan turvallisuuskansio, jonka sisältö on seuraavanlainen:

1. Työturvallisuuslaki
2. Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta
3. Ennakkoilmoitus työsuojeluviranomaiselle
4. Turvallisuusasiakirja
     4.1. Rakennuttajan yhteystiedot
     4.2. Rakennushankkeesta johtuvat riskit
     4.3. Turvallisuussäännöt (ml. vastuuhenkilöt)
5. Turvallisuussuunnitelma
6. Rakennustyömaa-alueen käytön suunnitelma
7. Turvallisuusohje
8. Viikkotarkastuspöytäkirjalomakkeet

Tarkoitus on sisällyttää urakoitsijoiden ja itsenäisten työnsuorittajien sopimuksiin työturvallisuusasioita koskeva osio. Niihin luulisi ainakin kokeneemmilla urakoitsijoilla olevan jo valmiita malleja.

Kun työt tontilla käynnistyvät, meidän tehtävänämme on käydä viikottain tarkastamassa, että työturvallisuusasiat on hoidettu asianmukaisesti. Seurantaa varten löytyy TTK:n sivuilta lomake.

Turvallisuusdokumenttien ohella menneellä viikolla laadittiin taulukkoa eri työvaiheista saaduista tarjouksista. Ehkäpä tuo herkistyminen turvallisuusnäkökohdille sai tässä yhteydessä kiinnittämään huomiota mm. sellaiseen työturvallisuusasiaan, että Suomen suurin teräskatevalmistaja toteaa suoraan, että nostokalusto ja telineet eivät sisälly asennustarjoukseensa.

Tänään kävimme tuttavaperheen luona tekemässä "tupatarkastuksen", sillä tarkoitus on palkata kaikkien sisätöiden ja autotallin tekoon samat työmiehet, jotka rakensivat heidän kotinsa. Hyvää työtä olivat tehneet!

lauantai 16. toukokuuta 2015

Työmaaturvallisuuden koordinoinnista

Vastaavan työnjohtajan ja projektinjohtajan rooleja miettiessä tuli eteen kysymys siitä, miten turvallisuusvastaavan velvollisuudet hoidetaan. Siltä varalta, että hoitamalla itse sen homman voisi säästää useita tuhansia euroja (niin kuin nyt näyttää), tuli tarve tutustua perusteellisesti työturvallisuuslakiin ja asetukseen rakennustyön turvallisuudesta. Lisäksi viime päivinä on kahlattu läpi Ratuken opas pientalotyömaan turvallisuudesta, TTK:n ohjeistus rakennuttajan ja turvallisuuskoordinaattorin tehtävistä sekä koottu lista linkkejä aihetta koskevaan aineistoon.

Tuossa mainitussa asetuksessa jonkinlaista kulmien kohottelua aiheutti useampikin kohta. Mainittakoon niistä nyt vaikkapa tämä: "Rakennuttajan on laadittava työmaata koskevat kirjalliset menettelyohjeet, jotka sisältävät [...] työhygieenisiä mittauksia työnantajien osalta koskevat menettelyt."

Asetuksen mukaan erikseen pitäisi laatia mm.
- ennakkoilmoitus työsuojeluviranomaiselle,
- turvallisuusasiakirja,
- kirjalliset turvallisuussäännöt ja
- työturvallisuutta koskevat kirjalliset suunnitelmat sekä
- kirjallinen rakennustyömaa-alueen käytön suunnitelma, jonka "keskeiset osat on esitettävä työmaasuunnitelmana kirjallisesti".

No, kyllähän kirjallinen ilmaisu onnistuu. Mutta jotenkin herää epäilys, että harvemmalla pientalotyömaalla taitaa olla näin kattavasti tehtyä turvallisuusdokumentointia.

torstai 14. toukokuuta 2015

Tarjouspyyntöjen päivittelyä


Runko
Projektimme ensimmäinen tarjouspyyntö lähetettiin jo helmikuussa luonnoskuvilla Rudukselle, kun heiltä päin aktiivisesti "pyydettiin pyyntöä". Nyt rakennuslupaa odotellessa on tarjouspyyntöjä runkotoimituksesta (ja mahdollisuuksien mukaan myös koko vesikattovalmiista paketista) lähetetty valuharkkovalmistajille:

  • HB-kivitalot
  • Lakka Kivitalot
  • Lammi
  • Luja
  • Rudus (päivitetty)

Katto, ikkunat ja ovet
Ikkuna- ja ovivalmistajia sekä kattopakettien toimittajia on tarkoitus lähestyä kuluvan viikon aikana. Ja sitten odotamme jännityksellä hintahaitarin ohella myös vastausprosenttia.

Ainakin Lammin TaloTalo-konsepti ja Luja-kivitalojen yhteistyö Kodikas-kivitalojen kanssa näyttäisi mahdollistavan jonkinlaisen kokonaisratkaisun, johon siis myös ikkunat, ovet ja katto kuuluisivat. Toivottavasti saamme riittävän eritellyt, vertailukelpoiset tarjoukset.

Lakka Kivitaloilla on myös maininta muuttovalmiista taloista yhteystietosivuilla ja lista yhteistyökumppaneista, mutta epäselväksi jää, viitataanko muuttovalmiilla vain heidän omaan mallistoonsa vai onko paketti mahdollista saada esim. vesikattovalmiiksi heidän yhteistyökumppaneidensa kautta.

HB-kivitaloilla ja Ruduksella näyttäisi olevan tarjolla vain harkkoja ilman sen kattavampaa tuote- tai palvelukonseptia. Eli ainakin siinä tapauksessa, jos jompaan kumpaan näistä päädytään, katto-, ikkuna- ja ovitoimittajat valitaan erikseen.

Maanrakennus
Muutamalta maanrakennusfirmalta on pyydetty tarjoukset. Yksi hyvämaineinen firma totesi pahoitellen, että tällä hetkellä työmäärä ylittää kapasiteetin. Tosin ensin olivat luvanneet tulla käymään tontilla ja vasta heitä sinne odotellessa tuli soitto, ettei tämä nyt onnistukaan. Toiselta, suurehkolta toimijalta tuli melko ilmava tarjous. Kolmatta vielä odotellaan. Voi olla, että tässä päädytään lopulta pääsuunnittelijan suosittelemaan pikkufirmaan, jolta ei vielä ole pyydetty tarjousta. Mutta lähipäivinä luetaan innokkaasti blogeista muiden maanrakennuskokemuksia.

Kiintokalusteet
Maaliskuussa sisustusinnostuksen vallassa lähetimme tarjouspyyntöjä kuudelle kiintokalustetoimittajalle. Yksi heistä ehdotti tapaamista tarjouspyynnön saatuaan, toinen muistutusviestin jälkeen ja kolmannelta tuli osittainen tarjous (mallisto on muuttumassa, minkä vuoksi kokonaistarjouksen saa vasta kesäkuussa). Kahden muun firman tarjouksia vielä odotellaan; nekin on luvattu huomiseen mennessä... Ja eilen tuli vastaus siltä kuudennelta firmalta (jonka tarjontaa olemme käyneet paikan päällä katsomassa ja heidän kanssaan vaihdettu useampi viesti), että heillä on nyt niin paljon töitä, että eivät ehdi meille tarjousta tekemään. Näinä aikoina tämä kuulostaa suorastaan hämmentävältä, mutta onhan se hyvä, jos keittiökauppa käy... He olivat kuitenkin aiemmin luvanneet antaa tarjouksen 15.5. mennessä. Ehkä tästä pitäisi vetää omat johtopäätökset.


tiistai 5. toukokuuta 2015

Kokonaisuuden haltuunoton hankaluus

Eilisiltana teimme ex tempore -visiitin tuttavien omakotitalotyömaalle, jossa talon isäntä itse on illat ja viikonloput hommissa. Siellä tuli puheeksi ajatuksemme palkata projektinjohtaja, joka huolehtisi puolestamme osan kilpailutuksista, urakoitsijoiden arvioinnit, aikataulutukset jne. Tämä rakentaja oli sitä mieltä, ettei ehkä kannattaisi sellaiseen lähteä vaan paras olisi sopia itse suoraan urakoitsijoiden kanssa.

Onhan se projektinjohto kohtuullisen iso menoerä, mutta samalla talonrakennuksen ensikertalaisille ehkä turvallisin vaihtoehto. Ja siitä syystä emme ole kovin vakavasti harkinneet, että hoitaisimme yllä mainitut itse. Etenkin aikataulutukset, niiden yhteensovittaminen ja urakkatarjousten kattavuus mietityttää.

Sen verran ajatus projektinjohtoideasta luopumisesta jäi kuitenkin kytemään, että tänään lähtivät (koeluontoisesti) tarjouspyynnöt kolmelle maanrakennus- ja perustusfirmalle. Aiemmin olemme jo koonneet listaa, mitä harkkotoimittajia, ikkuna- ja ovivalmistajia jne. kilpailutettaisiin, jos tällaiseen omatoimisuuteen päädytään.

Lammin TaloTalo-konseptiin olemme aiemmin tutustuneet pintapuolisesti. Nyt tämäkin ajatus on otettu uudelleen pohdintaan, kun mies sai puhelinsoiton Lammi-edustajalta. Tavallaanhan idea tässä on sama kuin erillisen projektinjohtajan palkkaamisessa - sillä erotuksella, että kaikki keskeiset yhteistyökumppanit on jo etukäteen sovittu.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Pihahaaveita

Tänään saatiin HSY:n liitoskohtalausunto - siinähän ei mennyt kuin reilu viikko! Palvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa, sähköpostitse ja puhelimitse saatu ohjeistus perusteellista ja selkokielistä.

Tällä viikolla ja edellisviikonloppuna on hiottu lähinnä talon sähkösuunnitelmia: ledit/kuidut/spotit/kiinteät/pistotulpalliset valaisimet, hämäräkytkimet, liiketunnistimet ja himmentimet, pistorasioiden lukumäärä ja sijoittelu, valokytkimet. Valuharkkotaloon täytyy erityisen tarkasti suunnitella etukäteen kaikki mahdolliset putkivedot; niitä kun on työlästä korjailla jälkikäteen.

Yksityiskohtaisen tarveharkinnan vastapainoksi ollaan haaveiltu omasta pihasta.

Johtuen tontin korkeuseroista verrattuna kolmeen naapuritonttiin, tulee rajoille tukimuurit: kantatilan puoleiselle sivulle ja osin pihatien reunaan noin 70 cm korkea (meidän tontti on matalammalla) ja tontin kahdelle muulle sivulle noin 90 cm korkea muuri (naapureiden tontit matalammalla).

Samalla kun pyydämme harkkotarjouksia, pyydämme myös ainakin Rudukselta tarjouksen pihakivistä ja tukimuureista. Sivuillaan olevan hinnaston mukaan parhaiten meidän tarpeitamme vastaavat tukimuurit maksavat:
850 mm x 2000 mm (6 m + 8 m eli 7 kpl)  = n 2300 €
1050 mm x 2000 mm (20 m + 6 m eli 13 kpl) = n 5000 €
eli yhteensä tukimuureille tulisi hintaa noin 7300 €.
Ehkä näitä saa jostain edullisemminkin...

Autotallin edustalle, parkkipaikalle ja pääsisäänkäynnin eteen tulee luultavasti - alkuperäisestä asfaltointisuunnitelmasta poiketen - pihakivet. Ja tontille johtava "kirvesvarsi" saanee kivituhkapinnan. Tätä ainakin rakennusvalvonnassa suositeltiin hulevesien imeytymisen takia. Kivettävällä piha-alueella on pinta-alaa noin 150 m2. Hintaa näillä pihakivillä lienee 20-25 €/m2 eli materiaalikustannukset olisivat 3000-3750 €. Reunakiviä tarvittaneen yhteensä lähes 30 m ja niille hintaa tulee reilut 400 €.

Lopullinen päätös tehdään vasta ensi vuonna eli mieli saattaa tässä vielä muuttua asfaltoinnin eduksi. Autotallin edustalle tulee joka tapauksessa sadevesikaivo, jolla varmistetaan, että vesi ei lainehdi pitkin kulkuväyliä, vaikka lopulta päädyttäisiin asfaltointiin.

Pihan yhteen kulmaan tulee kasvimaa (7 x 9 m), tosin osan siitä tilasta vie tulevaisuudessa puulato, ehkä 3 x 3 m, ja sen edustalle istutettavat omenapuut. Jonain kesänä voisi ladon etelänpuoleisella seinustalla kokeilla, miten viinirypäle menestyisi...

Muuten etupihalle laitetaan nurmikko, pari kirsikkapuuta, matalat valopylväät, joiden väliin voisi istuttaa esim. ruusupensaita, ja lipputanko, jonka läheisyyteen voisi rakennella jotain kukkapenkin tapaista. Ihanasti tuoksuvan syreeninkin voisi istuttaa jonnekin pääsisäänkäynnin lähistölle.

Lounaanpuoleisen rajan tuntumaan on asemakaavan mukaan istutettava puita sieltä kaadettujen puiden tilalle. Pohdinnassa on pensasaita tai vastaava "puusto", joka tuo vähän näkösuojaa, ja ehkä jokunen koivu, vaahtera tai muita lehtipuita. Tontilta kaadetut puut olivat kuusia, mäntyjä, koivuja, haapoja, pajuja ja pihlajia - eli aika monimuotoinen puusto näyttäisi noissa oloissa menestyvän.

Talo on kahdelta sivultaan neljän metrin päässä rajasta. Toisen makuuhuoneen, tv-huoneen, vaatehuoneen, kodinhoitohuoneen ja saunan ikkunat avautuvat näihin suuntiin. Näistä tontin sivustoista on tarkoitus tehdä mahdollisimman helppohoitoiset, koska niitä tuskin käytetään oleskelualueina. Helppous voisi tarkoittaa esim. jonkinlaisia kivikkokasveja sekä sinne tänne jokunen puuntaimi.

Talon päätyyn tuleva suuri terassi on edelleen mietinnässä: betonia vai puukomposiittia? Grilli, pöytäryhmä, lepotuolit, ah...


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Bloglovin'

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/13990872/?claim=6t7967wzfaq">Follow my blog with Bloglovin</a>

Linkkiä Bloglovin'iin on toivottu. Tässä se nyt tulee...


torstai 23. huhtikuuta 2015

Saunasuunnittelua

Emme ole suomalaistyypillistä saunakansaa, mikä näkyy saunamme pienehkössä koossa (1400 mm x 2100 mm). Sellainen kuitenkin päätettiin sisällyttää taloon syistä, että "kaikilla muillakin on" ja onhan siellä mukava sitten saunottaa lähisukua ja kavereita, joilla on enemmän intoa löylynheittoon.

Kiukaaksi valikoitui pieneen tilaan sopiva edullinen malli, jossa suojaetäisyydet on minimoitu kuorirakenteella. Harvian mallissa Cilindro H 6,8 kW yhdistyy miehen toivomus rouheasta, kiuaskivet paljaaksi jättävästä metallirakenteesta ja rouvan toivoma selkeälinjaisuus.

Kiuastarjontaan tutustuessa löytyi Harvian sivuilta (designer.harvia.fi) kätevä saunasuunnitteluohjelma, jolla vapaapäivän ratoksi askarreltiin tällainen malli. (Kiukaan etusäleikön olisi tarkoitus olla kohti lauteen kulmamoduulia, mutta suunnitteluohjelma ei salli tällaista säätämistä.)

Laudemateriaaliksi ja seinäpaneeleiksi valittiin lämpökäsitelty haapa, samoin kylpyhuoneen kattoon. Ovimalli on savunharmaa. Koko paketille - laudemateriaalit parafiiniöljykäsiteltyinä, kiuas kivineen, ovi karmeineen, saunan seinä- ja kattopaneelit sekä kylpyhuoneen kattopaneelit - tulisi hintaa hieman vajaat 3000 euroa. Lieneekö hyvä tarjous?

torstai 16. huhtikuuta 2015

Takan valinta, varaavasta kiertoilmaan

Alun perin ajatuksena oli varaavan takan hankinta. Asiaa ei ollut sen kummemmin puntaroitu, mutta kun molempien lapsuudenkodissakin sellainen oli, niin se tuntui jotenkin luontevalta valinnalta.

Kun sitten aloimme tarkemmin asiaa puntaroida, keskustelimme takkabisnestäkin tehneen pääsuunnittelijan kanssa, kävimme takkaliikkeessä kuulemassa vaihtoehdoista ja etsimme netistä lisätietoa. Ja totesimme, että kiertoilmatakka taitaa sittenkin olla meidän tarpeitamme paremmin vastaava vaihtoehto.

Kiertoilmatakan etuja verrattuna varaavaan on mm. se, että
- lämpöä syntyy nopeasti,
- lämpö jakautuu tasaisesti huoneilmaan eikä kaikki lämpö karkaa korkeuksiin (olohuoneen katto on korkeimmalta kohdaltaan yli neljässä metrissä),
- takalla ei tarvitse olla suurta massaa, joten vaikka meille periaatteessa mahtuisi isompikin takka, kiertoilmatakka istuu sulavasti sille suunniteltuun tilaan (90 cm x 70 cm), jolloin se on linjassa toiselta sivulta seinän kanssa ja toiselta sivulta keittiön "saarekkeen" kanssa,
- takassa voi pitää tulta tuntikausia ilman, että huonetila kuumenee kohtuuttomasti eli illanistujaisten fiilistelykin onnistuu,
- lisäksi kiertoilmatakat kuulemma soveltuvat erityisen hyvin kivitaloihin, joiden seinärakenteissa on paljon varaavaa massaa.

Hinnaltaan ainakin nämä katselemamme vaihtoehdot ovat toistaiseksi olleet varaavia takkoja kalliimpia. Tosin emme ole vielä kilpailuttaneet niitä, vain alustavasti kyselleet hintatasoa.

Tässä on yksi varteenotettava vaihtoehto (Takkamestarit). Myös Suomen Sisustustakassa on tarjolla samantapainen Schmid Ekko-takka hissiluukulla - saksalaista laatua. Linnatulelta löytyy vastaava Hoxterin Ecka-takka, mutta laatu hieman mietityttää.