Kartta

Kartta
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lattiavalu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lattiavalu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Pölyisiä päiviä

Tällä "minihiihtolomalla" ei kaivettu suksia varaston uumenista. Sen sijaan vietettiin muutama pitkä päivä raksalla.

Alkuvuoden vapaa-aikaa on hallinnut väliseinien ladonta, valut ja rasioinnit. Niitäkin tehdään edelleen. Kylpyhuoneiden seinälaattavaihtoehtoja etsiskeltiin myös ja varmisteltiin sisäseinien värisävyjä. Mutta se varsinainen näille päiville suunniteltu työvaihe oli lattioiden betoniliiman poisto hiomalla. (Tosin olohuoneen ja ruokailutilan lattiat jätettiin myöhempään ajankohtaan.)

Lattiat on valettu syyskuussa ja talossa on ollut lämmöt päällä joulusta lähtien, joten jonkin verran betoni on jo ehtinyt kuivua. Toki se olisi käynyt nopeammin, jos oltaisiin hiottu lattiat aiemmin, mutta lattioiden laatoituksiin - parkettien asennuksesta puhumattakaan - on vielä sen verran paljon aikaa, että kosteus tuskin aiheuttaa aikatauluongelmaa.

Edellisviikonloppuna yksi naapurustoon taloja tehnyt rakentaja kävi mittailemassa lattioidemme kosteutta omalla mittarillaan. Tulos vaihteli pääasiassa välillä 105-110, eteisaulassa oli jo alle sadankin. Hänen mukaansa tuloksen pitäisi olla noin 90 ennen kuin aletaan pinnoittaa. Nähtäväksi jää, miten nopeasti lukemat alkavat tästä laskea.

Vastaavaa työnjohtajaa pyydetään tekemään vastaavanlaiset mittaukset omalla pintamittarillaan muutaman viikon päästä, jotta tuplavarmistetaan mittaustulokset. Porareikämittausta ei siis aiota tehdä. Kahden ammattilaisen tekemät pintamittaukset riittävät. Saisihan noita mittareita lainaksikin mm. Heleniltä, ja ehkä sellainen silkasta uteliaisuudesta haetaankin testattavaksi, mutta omiin arvioihimme ei tässä asiassa luoteta. Tulosten luotettavuus kun taitaa kärsiä eniten siitä, jos mittaria ei osaa käyttää ;-)

Pölyisen touhuamisen lomassa pääsuunnittelijamme piipahti eilen raksalla. Aiemmin takkayrittäjänäkin uraa luonut pääsuunnittelija antoi vinkkejä savupiipun kokoamiseen ja erityisesti hormiliitosten sijoitteluun. Tästä aiheesta lisää tuonnempana.



maanantai 21. syyskuuta 2015

Lattiat on valettu

Viime viikolla keskityttiin vaihteeksi lattioihin: tasoitettiin sisätäyttö, viimeisteltiin radonsuojaukset, asennettiin styroksit sekä melkoinen määrä putkia ja johtoja styroksikerrosten alle, väliin ja päälle. Sitten vielä raudoitus ja lattialämmitysputket. Tältä työmaalla näytti viime torstaina...











...ja perjantaina.




Tänään jatkettiin taas seinien parissa.






maanantai 13. heinäkuuta 2015

Rakennusaikataulua ja messufiilistelyä

Viime viikolla pidimme VTJ:n kanssa aikataulupalaverin ja kävimme läpi koko rakennushankkeen vaiheet. Palaverin perusteella laadin excel-aikataulut siitä, missä vaiheessa mitäkin rakennusmateriaalia tontille on tarkoituksenmukaista tilata ja kuka mistäkin tilauksesta vastaa.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan

  • antura on valettu viikolla 30
  • sokkeli valmistuu viikolla 32
  • vesikattovaiheessa ollaan syyskuun alkupuolella
  • lattiavalu on syys-lokakuu vaihteessa

Jos oikeasti rakennustyö etenee tätä tahtia, muuttamaan päästään jo helmikuussa. (No, katsotaan, mitä timpurit sanovat tästä työtahdista.) Rappaus, tukimuurit, terassi, pihakiveykset ja istutukset olisivat vuorossa ensi kesänä.

Lauantai vierähti asuntomessuilla. Siellä vahvistui ikkuna- ja maisemaovitoimittajan valinta sekä tammiparketin värisävy. Pihakiveyksiin ja ulkovalaistukseen poimimme joitain ideoita.

Talojen ulkoverhousten kirjo oli ilahduttavan monipuolinen. Samaa ei oikein voinut sanoa sisustuksista, joiden värimaailma oli pääasiassa melko yksitoikkoinen (toki muutama poikkeuskin löytyi). Muun muassa keittiökalusteita, sisäovia, liukuovia, saunanlauteita ja wc-peilejä katsellessa ei voinut välttää ajatusta, että hankintoja on tehty kimppatarjouksina tusinaan taloja kerrallaan. Ja ovatko tapetit pois muodista?