Kartta

Kartta

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Yhteenveto LVIS-suunnittelusta

Nyt kun LVIS-suunnitteluvaihe on kokonaisuudessaan saatu päätökseen, voisi vetää yhteen raksakokemuksen siltä osin:

LVIS-toiveet ja -tarpeet käytiin huhtikuussa läpi perinpohjaisesti nelituntisessa aloituspalaverissa Spigotin toimistolla. Jo sitä ennen olimme heidän pyynnöstään laatineet hyvin kattavan katsauksen talotekniikkasuunnittelun lähtötiedoista.

Suunnitelmien ensimmäiset luonnokset saatiin muutaman viikon kuluttua ja ne olivat pääpiirteissään toiveidemme mukaiset. Ilmalämpöpumpun sijainnin ja kph:n lattiakaivon suhteen tosin kävi mielessä lapsena leikitty rikkinäinen puhelin - jotain jää aina matkan varrelle, kun viesti kulkee välikäsien kautta (tässä tapauksessa meiltä myyntivastaavalle ja häneltä edelleen suunnittelijoille).

Ensimmäisessä palaverissa Spigotin kanssa hieman yllätti asenne, että yhdet muutokset kuviin tehdään ilmaiseksi ja sen jälkeen, jos jotain vielä tarvitsee muuttaa, laskutetaan siitä tuntiveloituksella. Niinpä päätimme odottaa rakennusluvan saamiseen asti ennen kuin välitimme muutostoiveet Spigotille. - Tämä siltä varalta, että lupaprosessissa olisi tullut esiin merkittäviä muokkaustarpeita, jotka olisivat vaikuttaneet myös LVIS-suunnitelmiin. No, niitä ei kuitenkaan tullut.

Tuon ensimmäisen tapaamisen jälkeen saimme sähköpostitse tiedon, että ellei HSY:n liitoskohtalausunto ole käytettävissä suunnitelmia tehtäessä, veloitetaan tarvittavista muutoksista tältä osin firman hinnaston mukainen maksu. Hieman jo mietitytti, kuinka suuri kustannuserä se tulisi olemaan, mutta myöhemmin LVI-suunnittelijan kanssa keskustellessa selvisi, että kyseessä on puolen tunnin tai korkeintaan tunnin työ ja hinta sille olisi 35-70 euroa. (Laskua ei ole tullut.)

Sähkösuunnittelijalla oli pitkä lista kysymyksiä, joita puhelimitse käytiin läpi pariinkin kertaan. Positiivista, että suunnittelija haluaa mahdollisimman tarkat tiedot esim. pyyhekuivainten koosta tai siitä, tulevatko kylpyhuoneen ja saunan kuituvalot samaan vai eri sarjaan, onko räystäs avo- vai umpimallia, tuleeko etuportaan sulatuskaapeliin ajastin tai mihin ulkovaloihin laitetaan hämäräkytkin ja mahdollisesti ajastinkin. Oli ihan terveellistä huomata, että kotiläksyjä oli tehtävä ennen kuin meillä oli vastaus jokaiseen esitettyyn kysymykseen. Vuorovaikutus sähkösuunnittelijan kanssa oli intensiivistä ja yksityiskohtaista, mikä oli oikein miellyttävä kokemus. Tuli tunne, että jokainen yksityiskohta mietitään läpi parhaan mahdollisen lopputuloksen varmistamiseksi.

LVI-suunnittelijan kanssa emme samassa määrin olleet yhteyksissä vaan etenkin loppuvaiheessa yhteydenpidon hoiti vastaava työnjohtaja. Tämä tietysti oli luonteva työnjako siinäkin mielessä, että meillä oli hyvinkin tarkkoja toiveita valaisinten, pistorasioiden, katkaisijoiden sijainnin jne. suhteen, mutta ei juurikaan näkemyksiä siitä, minkä kokoista ilmastointiputkea tarvitaan tai miten vesi- ja viemäriputket lattian alla vedetään. Jätevesipumppaamo oli aivan oma lukunsa.

Tässä pähkinänkuoressa tämä osuus. Suunnitelmien toteutus on jo alkanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti