Kartta

Kartta

torstai 14. huhtikuuta 2016

Petkeleelle töitä

Työvälineillä on merkitystä - oli kyse sitten kuinka yksinkertaisesta hommasta tahansa. Se tuli koettua ihan konkreettisesti, kun seinistä täytyi saada kiviliimavalumat siistittyä pois ennen tasoitetöiden alkua.

Kun olin pari iltaa ja puoli lauantaita raaputtanut seinäpintoja työmenetelmällä "kivi kiveä hioo ja taltalla loput", alkoi jo usko loppua.

Muistin kyllä hämärästi jossain vaiheessa alkukeväästä saaneeni neuvon hankkia petkele tähän hommaan, mutta siinä vaiheessa sitä ei tietenkään ollut vielä hankittu, kun siistimistarve tuli ajankohtaiseksi. Ja kun ensimmäiset seinät oli puhdistettu, niin kuvitelma oli, että petkeleen hankinta on ihan turhaa.

Kun se petkele sitten vihdoin kuitenkin ostettiin noin urakan puolivälissä, niin kylläpä tuntui pitkin harkkoseiniä valuneiden ja kuivuneiden kiviliimojen poisto kevyeltä siitä eteenpäin.

Tarinan opetus: Sopivat työvälineet on hyvä olla hankittuna jo siinä vaiheessa, kun ryhtyy työhön. Huomattavasti helpommalla pääsee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti