Kartta

Kartta
Näytetään tekstit, joissa on tunniste savuhormi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste savuhormi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. toukokuuta 2016

Ylimääräisiä reikiä katossa

LVIS-firmalle sattui virhe ilmastointiputkiston suunnittelussa. Ja sittemmin myös toteutuksessa. Yksi läpivienti tuli nimittäin ihan liian lähelle savupiippua. Onneksi isäntä itse alkoi ihmetellä asiaa ja vastaavan kanssa konsultaatioissa todettiin, että siirrettävähän se ilmastointiputki on.

Harmi vain, että peltikattoon oli jo tehty reikä.

Reikä paikattiin väliaikaisratkaisulla, joka olisi saattanut jäädä pysyväksi, jollei isäntä olisi ryhtynyt ajamaan asiaa. Lopulta hyvässä yhteisymmärryksessä sovittiin firman kanssa, että tilataan pellittäjä heidän laskuunsa laittamaan katto kuntoon. Näin tehtiin. Pellittäjä tuli ja veti harjalta asti uuden pellin rei'itetyn tilalle. Häneltä tilattiin myös piipun pellitys.

Harmi vain, että siinä samalla tuli hutiloitua aluskatteen kanssa.

Tuloksena oli, että yhtenä huhtikuun sateisimmista päivistä lorisi vesi pitkin höyrynsulkumuovia kantavaan väliseinään asti ja siitä alas lattialle. Ei muuta kuin korjaushommiin taas.

Pellittäjä myönsi mokansa ja hoiti korjaustyön moitteetta, mukaan lukien kostuneiden puhallusvillojen pöyhimiset useampaan kertaan. Siinä samalla hän hyvitykseksi asensi harjantiivistelistat ja räystäslistat.

Eli harmistuksista huolimatta lopputuloksesta jäi hyvä mieli. Seuraavaa sadetta odotellessa...

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Savua ilman tulta - tai ainakin savupiippu ilman tulisijaa

Lammin talopaketin mukana meille toimitettiin Schiedelin tuplarondo-harkkoelementtipiippu. Se on kaksihorminen siitä syystä, että takan lisäksi meille tulee keittiöön puuliesi. Tarjouksia kyseltiin muualtakin, mutta Lammin pakettihinta osoittautui edullisimmaksi.

Kuuden ja puolen metrin korkuinen piippu oli alun perin tarkoitus koota itse, sitten yhdessä alaslaskut tehneen timpurin kanssa. Lopulta päädyttiin kuitenkin siihen, että pyydetään takka-asentajat myös piipun tekoon.

Soittamalla selvisi, että heillä olikin sopivasti kaksi puolikasta päivää tilaa kalenterissaan tällä viikolla. Työ luovutettiin heidän tehtäväkseen siltä seisomalta. Ja rakennuttajien stressitaso aleni välittömästi; savupiipun kun on oltava valmis ensi viikon loppuun mennessä (monen muun vielä keskeneräisen homman ohella), jotta tasoitetöiden tekijät pääsevät sovitussa aikataulussa hoitamaan oman osuutensa projektista.

Piipuntekijöillä oli rivakat otteet ja koko komistus saatiin kasaan luvatussa aikataulussa.